Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Kati Juurus.
Pakolaisten jäljillä. Kati Juuruksen mielestä EU:n pakolaispolitiikan suurin ongelma on, ettei sitä ole.

Pakolaisten jäljillä. Kati Juuruksen mielestä EU:n pakolaispolitiikan suurin ongelma on, ettei sitä ole.

Mitä tekisit turvapaikanhakijoille, Kati Juurus?

18.12.2009 12.32

Laura J. Rantanen

Kun turvapaikanhakija tulee Eurooppaan, häneltä otetaan sormenjäljet. Se sinetöi hänen kohtalonsa.

Toimittaja Kati Juuruksen ohjaama ja Ylen tuottama tuore dokumenttielokuva Sormenjäljet seuraa Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden matkaa Eurooppaan ja yrittää selvittää, millaista on elää, kun ei voi jäädä minnekään.

Mikä on EU:n turvapaikkapolitiikan suurin ongelma, Kati Juurus?

”Se, että sitä ei ole. Eteläiset jäsenmaat ovat oikeasti hirvittävässä pulassa, koska tulijoita on niin paljon.”

Juuruksen mukaan meidän pohjoisen ihmisten on helppo syyttää Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa siitä, miten törkeästi ne kohtelevat turvapaikanhakijoita.

”Samaan aikaan haluamme pestä kätemme koko asiasta. Meille tulee hyvin vähän turvapaikanhakijoita, ja heidätkin me lähetämme yhä uudestaan takaisin etelän maihin.”

Juurus kannattaa vastuun jakamista turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa EU-maiden välillä, vaikka sen toteuttaminen voikin olla vaikeaa.

”Miten me voimme lähteä kuljettamaan ihmisiä kuin karjaa ympäri Eurooppaa? Sanommeko, että sinut on nyt EU:n yhteisellä päätöksellä määrätty Itävältaan ja sinut taas Tanskaan?”

Toisaalta turvapaikanhakijoita kuljetetaan jo nyt ympäri Eurooppaa.

”Tämä on kammottavan vaikea asia. Helppoja ratkaisuja ei ole.”

TV1 esittää Kati Juuruksen Sormenjäljet-dokumentin sunnuntaina 20. ja 27. joulukuuta. Dokumentti on mukana myös Helsingissä tammikuussa järjestettävällä DocPoint-festivaalilla.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.