Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

freeimages.com

Metsä palaa.
Metsä palaa. Ilmastonmuutoksen arvioidaan lisäävän metsäpaloja Euroopassa.freeimages.com

Metsä palaa. Ilmastonmuutoksen arvioidaan lisäävän metsäpaloja Euroopassa.

Muuttuva ilmasto kaataa ja polttaa metsää yhä enemmän

6.8.2014 8.38

Lasse Leipola

Metsävahinkojen määrä on monikertaistumassa Euroopassa. Tällä viikolla Nature Climate Changessa julkaistun tutkimuksen mukaan taustalla on ilmastonmuutos.

Vuosina 2002–2010 tuuli, metsäpalot ja tuholaiset aiheuttivat Euroopassa vuosittain keskimäärin 56 miljoonan kuutiometrin metsävahingot, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin 1970-luvulla. Tutkijat arvioivat kasvun jatkuvan ilmaston lämpenemisen myötä samankaltaisena myös tulevaisuudessa.

Koko Euroopan metsävahinkojen arvioidaan olevan vuosittain hieman yli 70 miljoonaa kuutiota vuosina 2021–2030. Tutkimuksen mukaan tuulivahingot tulevat yleistymään erityisesti Länsi- ja Keski-Euroopassa, kun taas metsäpalot aiheuttavat aiempaa suurempia vahinkoja erityisesti Iberian niemimaalla.

Euroopan metsäinstituutin tutkimusta johtanut Rupert Seidl muistuttaa, että metsäpalo ja tuulen kaatamat puut ovat sinänsä aivan luonnollisia häiriöitä.

”Nämä häiriöt ovat kuitenkin voimistuneet huomattavasti viimeisten vuosikymmenten aikana, mikä kasvattaa kestävän metsähoidon haastetta”, Seidl sanoo instituutin sivuilla.

Tutkimuksessa muistutetaan myös, että metsät ovat tärkeä ilmastonmuutosta hillitsevä hiilinielu, joten häiriöt sen toiminnassa kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

ilmastonmuutos  metsät 




Viite