Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Myös Suomessa hirvenvasat pienenevät – tutkijat selvittävät syytä

27.5.2013 8.00

Hanna Eriksson

Suomen lounaissaaristossa on jo pitkään tehty havaintoja pienenevistä hirvenvasoista.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL), Eviran ja Turunmaan saariston ja Paraisten riistanhoitoyhdistysten vastikään tekemässä esiselvityksessä todettiin, että hirvenvasoja vaivaa hirven aivokalvomato. Rktl:n hirvitutkija Tuire Nygrén on yhteistyökumppaniensa kanssa juuri käynnistämässä loisesta tutkimushanketta Suomessa.

Aivokalvomato on Ruotsin hirvissä yleinen loinen, jonka esiintymistä Suomessa ei ole aikaisemmin tunnettu. Matoa löytyi selvityksessä joka toisesta näytteestä. Se voi aiheuttaa vakavan hermostollisen sairauden ja vaikuttaa vasan kasvuun.

Nygrénin mukaan hirvikuolemia tutkitaan Ruotsissa nyt intensiivisesti. Dagens Nyheter -lehden mukaan eteläruotsalaisessa Blekingen läänissä eläinten mystiset joukkokuolemat ovat levinneet myös hirviin. Viime vuonna alueelta löydettiin 80 kuollutta hirveä, kun normaalisti niitä löydetään 30 koko maasta.

Nygrénin mukaan Etelä-Ruotsissa on 1980-lähtien ilmennyt vastaavaa, hirviä näivettävää tautia. Aiemmin se on ollut yleisimmillään syksyllä. Nyt kuolemat on raportoitu toukokuulta.

"Ilmiö voi johtua myös ravinnon riittämättömydestä lopputalvella alueilla, joissa hirvitiheydet ovat korkeita", Nygrén sanoo.

joukkokuolema  hirvi  Ruotsi  saaristo 




Viite