Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Näin EU aikoo leikata autojen päästöjä

12.7.2012 10.41

Lasse Leipola

Euroopan komissio tiedotti eilen keskiviikkona uusista henkilöautoja koskevista päästörajoista. Rajoista on käyty tiukkaa vääntöä autovalmistajien kanssa.

Komission linjauksen mukaan uusien henkilöautojen CO2-päästöjen on määrä pudota viimevuotisesta 135,7 grammasta kilometrillä 95 grammaan kilometrillä vuoteen 2020 mennessä. Sitovana välitavoitteena on 130 grammaa vuonna 2015.

Tällä hetkellä Suomessa myytävistä autoista esimerkiksi 1,3-litraisella dieselmoottorilla varustettu Opel Corsa tai 1,0-litraisella bensamoottorilla varustettu Kia Picanto yltää komission tavoittelemalle keskiarvotasolle – 95 grammaan kilometrillä.

Pakettiautojen osalta päästöt putoavat 175 grammaan vuoteen 2017 ja 147 grammaan vuoteen 2020 mennessä. Viimeisimmät tiedot pakettiautojen päästöistä ovat vuodelta 2010, jolloin ne olivat 181,4 grammaa kilometrillä.

”Esityksemme ei ainoastaan suojele ilmastoa ja säästä kuluttajien rahoja. Vauhditamme samalla Euroopan autoalan innovaatiota ja kilpailukykyä sekä luomme merkittävän määrän työpaikkoja. Tämä win-win-tilanne kaikille”, sanoo ympäristökomissaari Connie Hedegaard asiasta annetussa tiedotteessa.

liikenne  päästöt 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.


Myllyteatterin mainos

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri