Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jukka Vahti

Kampanja-avaus.
Julisteet esiin. Vihreiden kampanja käynnistettiin viime viikonloppuna Brysselissä.Jukka Vahti

Julisteet esiin. Vihreiden kampanja käynnistettiin viime viikonloppuna Brysselissä.

Näin Euroopan vihreät muuttaisivat Eurooppaa – säästöjen tilalle viherelvytystä

27.2.2014 13.26

Jukka Vahti

Ensin pitää uskoa itseensä, vasta sitten voi edes toivoa vakuuttavansa muita.

Tämä oli Euroopan vihreiden (EGP) kärkipoliitikkojen toive, suositus ja ehkä vähän käskykin viime viikonloppuna Brysseliin EGP:n eurovaalikampanjan avajaistilaisuuteen kokoontuneille puolueaktiiveille ja ehdokkaille 45 eri vihreästä puolueesta eri puolilta Eurooppaa.

”Voimme voittaa nämä vaalit, jos haluamme ja uskallamme seisoa ajatustemme takana ja muistamme, että kampanjointi ei ole vain oman viestin myymistä vaan myös kuuntelemista, ihmisten kanssa puhumista ja oikeiden keskustelujen käymistä, totesi puheenvuorossaan Saksan vihreiden veteraanipoliitikko ja europarlamentaarikko Reinhard Bütikofer.

Vihreiden uskoa ovat viime aikoina koetelleet Saksan heikko parlamenttivaalitulos ja erilaiset alustavat vaalianalyysit, joissa vihreiden parlamenttiryhmän on ennustettu kutistuvan. Myös poliittinen ilmapiiri on muuttunut rajusti viiden vuoden takaisiin eurovaaleihin verrattuna eurokriisin ja oikeistopopulismin nousun vuoksi.

Vihreiden kärkiteemoja vaaleissa ovatkin eurooppalaisen demokratian parantaminen ja nationalismin vastustaminen.

Kokouksen kiihkeimmästä palopuheesta vastasi, roolinsa mukaisesti, Euroopan vihreiden toinen kärkiehdokas, saksalainen Ska Keller. Hän muistutti puheessaan, että gallupit ennustivat vihreiden menestyksen alakanttiin myös viime eurovaaleissa viisi vuotta sitten. Silloin esimerkiksi Ranskassa gallupit näyttivät samaa kahdeksan prosentin kannatusta kuin nytkin mutta tuloksena oli ilmiömäinen 16 prosentin kannatus.

”Kampanja on vasta alussa. Ei sekoiteta gallupeja vaalipäivään”, Keller opasti parin sadan ihmisen kokousväkeä ja lähetti samalla Ranskan vihreille ”pienen toiveen” viime vaalien ihmeen toistamisesta.

Toivoa luvataan myös kokouksessa valmiiksi hiotussa ja hyväksytyssä Euroopan vihreiden vaalimanifestissa, jossa keskeisessä osassa on jo viime eurovaaleista tuttu Green New Deal -malli, jossa työpaikkoja halutaan luoda investoimalla kestäviin hankkeisiin.

Toinen keskeinen viesti manifestissa on sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus, joita kaivataan eurokriisin hoitoon käytetyn säästöpolitiikan tilalle.

14-sivuisessa manifestissa on lueteltu enemmän vihreitä tavoitteita kuin kerrottu käytännön politiikkakeinoja niiden saavuttamiseksi. Yksityiskohtaisten ratkaisuvaihtoehtojen keksiminen esimerkiksi eurokriisin jälkipyykin selvittämiseksi ja jätetään suosiolla ehdokkaiden ja kansallisten puolueiden harteille – ja tavallisten kansalaisten.

Manifestin lopussa ehdotetaan perustettavaksi uutta, avointa ja demokraattista edustajainkokousta, joka olisi parlamentaarinen ja jossa olisi vahva edustus myös kansalaisjärjestöistä. Tämä kokous laatisi suunnitelman Euroopan integraation suunnasta, joka sitten alistettaisiin Euroopan laajuisen kansanäänestyksen hyväksyttäväksi.

Suomen vihreiden puoluesihteerin Lasse Miettisen mukaan puolue hyödyntää eurooppalaista kattokampanjaa soveltuvin osin ja tukee suomalaisten vihreiden ehdokkaiden kampanjoita. Omaa, kansallista eurovaalien kattokampanjaa tai erillistä vaaliohjelmaa puolue ei ole tekemässä.

Eri maiden vihreät puolueet aikovat hyödyntää viime viikonloppuna julkistettua kampanjamateriaalia vaihtelevasti. Esimerkiksi Ruotsin vihreiden edustajat arvioivat Vihreälle Langalle EGP:n kokouksessa hyödyntävänsä kampanjamateriaalia aktiivisesti. Saksan vihreät taas tiettävästi laativat omat kampanjamateriaalinsa.

Suurin hyöty yhteisestä kattokampanjasta on pienimmille ja vähävaraisimmille vihreille puolueille, joilla ei välttämättä ole paljon kokemusta kampanjoinnista eikä organisaatiota sen toteuttamiseen.

EGP:n vaaliavajaisissa sanottua

”Vakavasti puhuen, herra Barrosso, teidän ilmastotavoitteenne eivät ole muuta kuin lupa saastuttaa.”

Ska Keller,Saksa

”Meitä edeltäneet sukupolvet taistelivat fasismia vastaan. Nyt meidän täytyy taistella naisten oikeuksien, ympäristön ja demokraattisen Euroopan puolesta.”

Ernest Urtasun, Espanja

”Ei ole uutinen, jos vihreä ehdokas menee soijalattekahvilaan mutta se on, jos hän menee tapaamaan autotehtaan tai ydinvoimalan työntekijöitä tai käy perinteisellä maatilalla.”

Pekka Haavisto kampanjoinnista, Suomi

”Laaja koalitio konservatiivien ja sosialistien välillä [europarlamentissa] tarkoittaisi, että kaikki jatkuu kuten ennenkin.”

Bas Eickhout, Hollant

vihreät 




Viite