Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin Hetemäen verolinjaukset otettiin vastaan

21.6.2010 15.03

Lasse Leipola

Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäen luotsaama työryhmä esitteli tänään työnsä tuloksia. Ryhmä esittää muun muassa, että arvonlisäveroa ja pääomaveroa kiristettäisiin ja yhteisö- sekä tuloveroa laskettaisiin.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittelee tiedotteessaan esitystä ja arvioi, että yhteisöveron laskeminen tukee talouskasvua. Sen sijaan se pitää valitettavana, että pääomatulojen ja osinkojen verotusta halutaan kiristää. Myös nämä verot tulisi sen mukaan pitää kansainvälisesti kilpailukykyisinä.

Suomen yrittäjät kimpaantuivat esityksestä. Järjestön mukaan yhteisöveron laskeminen on hyvä asia, mutta pienet yritykset menettävät hyödyn, kun voitonjaon verotusta kiristetään. Asiasta kertoo Kauppalehti.

Ammattiliitoista Akava piti esitystä palkkaverojen osalta tervetulleena.

”Hetemäen verotyöryhmä on ottanut selvän kannan suomalaisen verojärjestelmän suureen epäkohtaan eli palkkatulojen korkeaan rajaveroasteeseen. Nykymalli ei kannusta osaamisen kartuttamiseen ja uralla etenemiseen”, kiittelee talouspoliittisen yksikön johtaja Pekka Immeli järjestön tiedotteessa.

Sen sijaan SAK ja STTK valittelevat, että uudistuksessa unohdetaan pienituloiset ja että yritysten saamat kevennykset jäävät muutenkin palkansaajien maksettaviksi. Asiasta kertoo Aamulehti.

Kaupan liitto varoittaa, että arvonlisäveron nostaminen tarkoittaa julkisten palveluiden tukemista yksityisten kustannuksella.

”Kun näin suurta leikkausta esitetään yksityiseen kulutukseen, vaikutukset kaikkien palvelualojen työllisyyteen pitäisi analysoida tarkasti. Raportissa asiaa ei edes käsitellä”, sanoo toimitusjohtaja Juhani Pekkala järjestön tiedotteessa.

Kaupan liitto arvioi, että toteutuessaan Hetemäen ryhmän esitys vähentäisi työllisten määrää alalla 10 000–15 000 hengellä. Myös ravintola-alalla pelätään arvonlisäveron kiristämisen heikentävän kilpailukykyä ja työllistämismahdollisuuksia, kertoo Iltalehti.

Työryhmän raportti sai kritiikkiä myös eduskunnasta. Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, keskustan Mika Lintilä kommentoi esitystä tuoreeltaan ja sanoi, etteivät sen toimenpide-ehdotukset ole sellaisinaan toteuttamiskelpoisia.

”Ehdotettu osinkoverotusmalli kiristäisi tuntuvasti pk-yrittäjien verorasitusta ja antaa näin väärän signaalin yrittäjäkentälle. On välttämätöntä, että meillä on tulevaisuudessa enemmän yrittäjiä. Siksi halua yrittää ja kantaa yrittäjäriskiä on kannustettava jatkossakin. Tältä osin verotyöryhmän esitys kaipaa hiomista”, Lintilä sanoo tiedotteessaan.

verotus 




Viite