Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Metsähallitus / Katja Raatikainen

Niitty.
Lajien kirjo. Perinneympäristöjen hoito auttaa harvinaisia lajeja.Metsähallitus / Katja Raatikainen

Lajien kirjo. Perinneympäristöjen hoito auttaa harvinaisia lajeja.

Näin pelastettiin monta harvinaista lajia

9.8.2010 10.54

Saija Räsänen

Perinneympäristöjen hoito tuottaa tulosta, tiedottaa metsähallitus. Suomen perinneympäristöt ovat viimeisen sadan vuoden aikana vähentyneet voimakkaasti, mutta nyt monet harvinaisiksi käyneet lajit ovat saaneet uutta jalansijaa.

Esimerkiksi Pohjanmaan rantaniittyjen uhanalainen ruijanesikko kukkii taas alkukesästä, ja harvinaistuneita noidanlukkoja voi löytää entistä helpommin Oulangan hoidetuilta niityiltä.

Vielä 1900-luvun alussa Suomessa oli perinneympäristöjä arviolta noin miljoona hehtaaria, kun tila nyt on noin 40 000 hehtaaria.

Vähenemiseen on vaikuttanut maatalouden tehostuminen: keinolannoitteet, koneellistuminen sekä niittyjen raivaaminen vilja- ja nurmipelloiksi.

Metsähallitus hoitaa perinneympäristöjä valtion luonnonsuojelualueilla ja joillakin yksityisillä suojelualueilla omana työnään sekä urakoitsijoiden ja paikallisten viljelijöiden kautta.

Juttua on päivitetty 11.8. Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, on perinneympäristöjä nyt jäljellä noin 40 000 hehtaaria.

luonnonsuojelu  monimuotoisuus 




Viite