Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nämä yritykset kärähtivät palmuöljytestissä

28.10.2009 8.57

Lasse Leipola

Yksikään suomalaisyritys ei pärjännyt WWF:n palmuöljyselvityksessä. Järjestön mukaan parhaiten pärjänneet yhtiöt ovat osallistuneet palmuöljyn vastuullisuutta edistävän RSPO-yhdistyksen toimintaan.

Suomalaisista huonoin tulos oli Raisiolla, joka sai vain yhden pisteen 29:stä mahdollisesta.

Raisio kuitenkin ilmoitti pian Vihreälle Langalle, ettei se ottanut osaa selvitykseen, koska sen margariiniliiketoiminta oli myyty Bungelle eikä se voi kommentoida toisen yhtiön asioita. Raision mukaan sen omissa tuotteissa käyttämä palmuöljy on hankittu RSPO:n toimintaan osallistuvilta yrityksiltä.

SOK, Mildola ja Ruokakesko sijoittuvat hieman Raisiota paremmin, saaden 10,5, 9 ja 5 pistettä. Näiden yhtiöiden osalta on WWF:n mukaan tapahtunut myönteistä kehitystä.

”WWF on tyytyväinen niiden yritysten toimintaan, jotka ovat siirtyneet selkeästi kohti vastuullisesti tuotetun palmuöljyn käyttöä. Monilla on kuitenkin vielä paljon tehtävää”, sanoo WWF:n metsänhoitaja Sampsa Kiianmaa.

Yli 20 pistettä saaneiden ylimpään luokkaan ei sijoittunut yhtään suomalaisyritystä.

Palmuöljyä käytetään muun muassa elintarviketeollisuudessa esimerkiksi perunalastuihin, kekseihin, jäätelöön, ranskalaisiin ja einesruokiin.

WWF selvitti nyt ensimmäistä kertaa merkittävimpien palmuöljyä käyttävien yritysten vastuullisuutta. Seuraava selvitys tehdään vuonna 2011.

Juttua on päivitetty Raision osalta klo 15.14.

palmuöljy 




Viite