Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nelonen mokasi: Empivä kansanedustaja paljastui demariksi

27.4.2010 16.55

Lasse Leipola

Nelosen uutiset kertoi eilen kansanedustajien ydinvoimakannoista. Uutisessa kerrottiin, että vihreiden eduskuntaryhmä vastustaa uusia ydinvoimaloita yhtä empivää kansanedustajaa lukuun ottamatta.

Tänään tiistaina Nelonen joutui kuitenkin oikaisemaan uutisensa, sillä vihreäksi väitetty empivä kansanedustaja osoittautuikin demariksi.

Nelonen kuitenkin korostaa, ettei väärä puoluekanta vaikuta merkittävästi kyselyn lopputulokseen. Nelosen kyselyyn vastanneiden joukossa ydinvoiman kannattajat voittavat luvuin 67–53. Kantansa avoimeksi jättäneitä on 38.

ydinvoima 




Viite