Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Ville Niinistö.
Lasse Leipola

Niinistö haluaa isille oman kiintiön perhevapaista

22.5.2010 12.24

Anu-Elina Lehti

Perhevapaat pitäisi uudistaa niin, että sekä isälle että äidille olisi oma viiden kuukauden kiintiönsä, jonka lisäksi viisi kuukautta olisi vanhempien vapaasti jaettavissa. Samalla vanhemmuuden kustannukset on jaettava kaikkien työnantajien kesken, totesi kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö Turun puoluekokouksen avajaispuheessa. 

"Ruotsissa isät käyttävät lähes 25 prosenttia perhevapaista, Suomessa alle seitsemän prosenttia", hän muistutti.

Niinistö kertoi olleensa itse neljä kuukautta vanhempainvapaalla molempien lasten kanssa.

"Isien perhevapaiden käyttö lisää miesten tasa-arvoa kotona, ja samalla se lisää naisten tasa-arvoa työelämässä."

Niinistö tarttui puheessaan myös sosiaalidemokraattien viime aikaisiin lausuntoihin. Hänen mielestään sdp on toistaiseksi hylännyt harkitsemansa punavihreän uudistuspolitiikan.

"He vastustavat hallituksen esitystä uusiutuvan energian edistämisestä, kannattavat ydinvoimaa sekä leikittelevät maahanmuuttovihamielisyyttä ja konservatiivista arvoympäristöä rakentavilla sanaleikeillä maan tavoista."

Niinistö kehotti demareita ottamaan oppia ruotsalaisista tovereistaan, jotka ajavat vihreiden kanssa humaania, kestävään kehitykseen ja arvoliberalismiin nojaavaa politiikkaa.

vihreät  tasa-arvo 


Lisää aiheesta:



Viite