Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Niinistö: Irlannin nostettava alhaista yhteisöverokantaa

27.11.2010 13.00

Anu-Elina Lehti

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö puhui Espoon puoluevaltuuskunnassa kansainvälisestä talouskriisistä. Hänen mukaansa kriisin syynä on riskiarvioinnin täydellinen pettäminen ja riskien järjestelmällinen peittäminen.

Niinistö totesi, että ihmiset ovat syystäkin pettyneitä siihen, että rahoituslaitokset ja sijoittajat ovat asettaneet eurooppalaisten hyvinvoinnin uhatuksi lyhytaikaisen voitontavoittelun takia.

"Vihreän eduskuntaryhmän mielestä vastuullisten päättäjien onkin nyt korjattava talousjärjestelmämme vakavat puutteet, jotta tulevilta kriiseiltä vältyttäisiin. Tarvitaan kolmenlaisia muutoksia: rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyttä, uusia veroratkaisuja sekä Euroopan Unionissa parempaa jäsenmaiden talouskehityksen ennakointia ja kriisien ehkäisyä."

Niinistö korosti, että keskeinen syy talousjärjestelmän epävakaudelle on veroparatiisien kautta tapahtuva veronkierto. Irlanti on esimerkki maasta, joka käyttää hyväkseen säätelemättömän finanssijärjestelmän ongelmia. Niinistön mukaan Irlannin pelastuspaketilla tulee puuttua myös syihin kriisin taustalla.

"Irlannin talouden alijäämää on nopeasti supistettava, jotta markkinoiden luottamus palautuu. Pankkisektoria on saneerattava, jotta se pääsee jaloilleen ilman lisärahoituksen tarvetta. Maan alhaista yhteisöverokantaa on nostettava, jotta aggressiivinen verokilpailu ei vääristä muiden taloutta. Veroparatiisimaisista piirteistä on luovuttava, jotta markkinariskit ovat näkyvillä."

vihreät  talous  irlanti 




Viite