Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Ympäristöministeriö

Ville Niinistö.
Ympäristöministeri Ville Niinistö.Ympäristöministeriö

Ympäristöministeri Ville Niinistö.

Niinistö: "Kaivoksen sulkeminen ei kuulu ympäristöministerin toimivaltaan"

7.11.2012 16.07

Juha Honkonen

Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr) mukaan Talvivaaran kaivoksen sulkeminen ei kuulu ympäristöministeriön toimivaltaan.

"Kaivosten valvonta ja siihen liittyvät toimet ovat ely-keskusten toimivaltaan kuuluvia asioita", Niinistö sanoo.

Talvivaaran määräaikaista sulkemista on vaatinut muun muassa oululainen kansanedustaja Satu Haapanen (vihr) tämän pävän Helsingin Sanomissa. Kaivos ei ole ollut tuoreimman jätevesivuodon aikana toiminnassa.

Ministeri Niinistö oli keskiviikkona pidetyssä tiedotustilaisuudessa hyvin kriittinen Talvivaara-yhtiötä kohtaan.

"Uusin vuoto on herättänyt suurta huolta kansalaisten keskuudessa, ja jaan itsekin tuon huolen. Kysymys on vakavasta ympäristörikkomuksesta. Ministeriömme on juuri tehnyt ely-keskuksille valvontaohjeen, jossa esimerkiksi hallintopakon mahdollisuus käydään läpi", Niinistö kertoo.

Hänen mukaansa suurimmat Talvivaaran virheet on tehty viisi kuusi vuotta sitten.

"En usko, että Suomeen rakennetaan enää yhtään Talvivaaraa."

Ympäristövaliokunnan puheenjohtajan Martti Korhosen mukaan nyt voisi olla aika turvautua hallintopakkoon. Se tarkoittaa viranomaisten puuttumista tilanteen vaikka väkisin.

"Talvivaara on saanut peräti 92 huomautusta. Se on käsittämättömän paljon", Korhonen sanoo Vihreälle Langalle.

Ympäristöministeri Niinistö vierailee huomenna torstaina Talvivaarassa ja Kainuun ely-keskuksessa. Tarkoituksena on saada tarkka tieto Talvivaaran allasvuodon tilanteesta sekä tutustua tilanteeseen paikan päällä. Vierailulle osallistuu myös ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka.

Ville Niinistö  Talvivaara 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.


Myllyteatterin mainos

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri