Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jukka Vahti

Kuva ja graafi.
Eurooppaa edellä. Touko Aalto (vas.), Outi Alanko-Kahiluoto, Jyrki Kasvi, Maria Ohisalo ja Anni Sinnemäki kertoivat eurovaali-ehdokkuudestaan tiistaina. Puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan seuraavat ehdokkaat nimetään marraskuussa.Jukka Vahti

Eurooppaa edellä. Touko Aalto (vas.), Outi Alanko-Kahiluoto, Jyrki Kasvi, Maria Ohisalo ja Anni Sinnemäki kertoivat eurovaali-ehdokkuudestaan tiistaina. Puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan seuraavat ehdokkaat nimetään marraskuussa.

Nostaako tämä Euroopan lamasta? ”Talouskasvua ei kannata vastustaa”

31.10.2013 11.11

Jukka Vahti

Kestävä talouskasvu ja sitä ruokkivat investoinnit esimerkiksi energiajärjestelmän uudistamiseen ovat Euroopan vihreiden pääteemoja ensi kevään europarlamenttivaaleissa.

Puolue jatkaa siis jo vuoden 2009 vaaleissa lanseeratun Green New Deal -politiikan tiellä, koska taloussuhdanteen, velkakriisin, työllisyyden ja ilmastonmuutoksen haasteet eivät sittemmin ole pienentyneet, päinvastoin.

Eurovaaliehdokkuudestaan viime sunnuntaina kertonut vihreiden kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo, että Euroopan vihreät puolueet ovat eurokriisin alusta asti johdonmukaisesti korostaneet tarvetta yhdistää ympäristöpolitiikka ja uusien työpaikkojen luominen.

”Tarvitsemme suunnan investoinneille ja uusille työpaikoille. Green New Deal on selkärankana Euroopan vihreiden ajattelussa samoin kuin vihreät ratkaisut sosiaalipolitiikassa. Kestävällä talouskasvulla saadaan ratkottua myös eniten työttömyydestä kärsivien maiden ongelmia”, Sinnemäki sanoo.

Euroopan vihreiden vaalikampanja alkaa virallisesti vasta helmikuun lopussa. Suomen vihreät julkisti jo tällä viikolla ensimmäiset seitsemän eurovaaliehdokastaan.

Sinnemäen ohella ehdokkuudestaan kertoivat Outi Alanko-Kahiluoto, Satu Haapanen, Tarja Cronberg, Jyrki Kasvi, Touko Aalto ja Maria Ohisalo.

Vihreän talouskasvun ilosanomaa levitti kuluneen viikon aikana myös Suomessa vieraillut vihreän Heinrich Böll -säätiön johtaja Ralf Fücks. Hän ennustaa vihreille hankalia vaaleja.

”Olen vähän huolissani, pystymmekö vahvistamaan asemaamme Euroopassa. Näyttää, että monien kansallisten vihreiden puolueiden kannatus ei ole noususuunnassa”, Fücks sanoi Vihreän Langan haastattelussa.

Fücksin mukaan vihreiden tai muidenkaan puolueiden ei kannata tuhlata energiaansa talouskasvun vastustamiseen sinänsä, koska maailman talous kasvaa väistämättä väestönkasvun ja köyhyyden vähentymisen myötä, mikä tuo mukanaan myös paljon hyvää.

Siksi esimerkiksi degrowth eli tuotannon ja kulutuksen vähentäminen ei hänen mielestään ole realistinen vaihtoehto.

Kasvua tarvitaan myös edessä olevien vihreän teknologian investointien rahoittamiseen.

Poliitikoilla on merkittävä rooli siinä, mistä ja miten uusi kasvu syntyy. Fücksin mielestä vastaus on de-coupling, talouskasvun ja ympäristön kuormituksen välisen yhteyden purkaminen. Tässä Euroopan pitää Fücksin mielestä toimia pioneerina ja esimerkkinä muulle maailmalle.

”Tässä ei edes tarvitse lähteä nollasta. Asian suhteen on saavutettu paljon viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana. Saksassa hiilidioksidipäästöt vähenivät 25 prosenttia samaan aikaan, kun talous kasvoi kolmanneksella.”

Fücksin mukaan Euroopalle yhteinen ja tärkeä infrastruktuuriprojekti on yhteisen älykkään sähköverkon rakentaminen, mikä yhdistäisi muun muassa eri maiden uusiutuvan energian tuotannon yhteen ja yhdistäisi keskitetyn energiantuotannon hajautettuun energiantuotantoon.

”Olen vakuuttunut, että kytkeytyminen osaksi tällaista uusiutuvan energian verkkoa on avain myös Saksan energiakäänteen onnistumiseen, koska se toisi vakautta energiantuotantoon ja tuotannon isompi mittakaava laskisi myös energian hintaa.”

vihreät  eurovaalit 




Viite