Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ole tarkkana, tämä voi tappaa koirasi

15.6.2012 9.23

Lasse Leipola

Kennelliitto ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto on aloittanut kampanjan, jonka tavoitteena on, ettei koiria jätettäisi auringonpaisteella autoon. Järjestöt jakavat muistutukseksi En jätä koiraa kuumaan autoon -tarroja.

”Monet koiranomistajat eivät tule ajatelleeksi, miten nopeasti auton sisälämpötila nousee tappavan kuumaksi. Ruotsin Kennelliiton mittauksessa vain parinkymmenen asteen ulkolämpötilassa auton sisälämpö nousi tunnissa yli viiteenkymmeneen asteeseen. Helteellä lämpö nousee vaarallisen korkeaksi vieläkin nopeammin”, SEY:n toiminnanjohtaja Helina Ylisirniö sanoo järjestöjen tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että ikkunoiden raolleen jättäminen ei estä lämpötilan nousua.

”Karvaiset eläimet saavat lämpöhalvauksen huomattavasti helpommin kuin ihmiset, sillä ne eivät kykene hikoilemalla säätelemään elimistönsä lämpöä.”

Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola uskoo, että positiivinen esimerkki toimii parhaiten.

”Jokainen voi pitää huolen siitä, että omalla koiralla asiat ovat hyvin ja kannustaa muitakin parempaan koiranpitoon.”

Ohjeita ohikulkijoille

  • Jos ohikulkija huomaa koiran kärsivän parkkipaikalla kuumassa autossa, apua pitää hakea nopeasti. Tilanne on vakava, jos koira ei enää läähätä ja ole levoton, vaan makaa apaattisena.
  • Jollei auton omistajaa löydy, on otettava yhteyttä poliisiin. Poliisi voi tarvittaessa murtautua autoon.
  • Ensiapuna lämpöhalvauksen saanut koira siirretään välittömästi varjoon ja kastellaan kylmällä vedellä.
  • Koiran virottua se kannattaa viedä eläinlääkärille. Matkan ajaksi koira kääritään kylmään ja märkään pyyhkeeseen.

eläinoikeudet  eläintensuojelu 




Viite