Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jukka Lariola/Löylymedia

Suvi Huttunen.
Sanoista tekoihin. Uusi kampanja kannustaa kaikkia vähentämään omia päästöjään, sanoo Suvi Huttunen.Jukka Lariola/Löylymedia

Sanoista tekoihin. Uusi kampanja kannustaa kaikkia vähentämään omia päästöjään, sanoo Suvi Huttunen.

Onko tänä keväänä tilausta ilmastoasiolle?

10.3.2011 13.51

Lasse Leipola

Maailmalla valtavaksi kasvanut 10:10-ilmastokampanja on rantautumassa Suomeen. Sen tavoitteena on houkutella yrityksiä, yhteisöjä ja ihmisiä vähentämään päästöjään kymmenellä prosentilla.

Lähiviikkoina eduskuntavaalit hallitsevat mediaa ja kylmä talvi on entisestään vähentänyt ihmisten huolta ilmastonmuutoksesta. Miten uusi kampanja aikoo onnistua?

”Kieltämättä tämä on haasteellinen ajankohta. Ympäristöasioista on kuitenkin tulossa jo valtavirtaa. Ehkä ihmiset ovat kyllästyneet pelkkään puheeseen ja haluavat päästä itse tekemään jotain konkreettista”, sanoo kampanjan tiedotusta hoitava Suvi Huttunen.

Hän muistuttaa, että kymmenen prosentin tavoite on kohtuullisen pieni ja helposti saavutettavissa. Kampanja haluaakin olla positiivinen ja helposti lähestyttävä.

”Jos esimerkiksi joku yritys tekee jo jotain, niin sen voi laskea tähän mukaan. Tarkoituksena ei ole kilpailla muiden ohjelmien tai kampanjoiden kanssa”, Huttunen sanoo.

Maailmalla mukana ovat muun muassa Adidas, Danone ja Microsoft. Suomessa kampanjaan ovat liittyneet jo muun muassa Kuin oma -lainauspalvelu ja Britannian suurlähetystö. Uusia yhteistyökumppaneita paljastetaan ensi maanantain starttitilaisuudessa.

ilmastonmuutos  kansalaisjärjestöt 




Viite