Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Veikka Marttila.
Peli menetetty? Veikko Marttila käy nyt vieraslajien kimppuun.

Peli menetetty? Veikko Marttila käy nyt vieraslajien kimppuun.

Onko vieraslajien torjunta jo myöhäistä?

13.3.2009 7.52

Jussi Karmala

Merimetsot, villikanit ja jättiputket leviävät vauhdilla. Ympäristöjärjestöt ovat jo pitkään vaatineet Suomeen vieraslajistrategiaa, mutta maa- ja metsätalousministeriön koordinoiman vieraslajistrategian laatiminen alkaa kuitenkin vasta nyt.

Miksi näin jälkijunassa?

”Viime vuosina tavoitteenamme on ollut käynnistää vieraslajistrategian laatiminen, mutta resurssit eivät ole riittäneet. Olemme juosseet tukka putkella muiden, kiireellisemmiksi priorisoitujen ympäristö- ja luonnonvara-asioiden perässä", vieraslajistrategiatyöryhmän puheenjohtaja ympäristöjohtaja Veikko Marttila kertoo.

"Nyt työ on kuitenkin niin hyvällä mallilla kuin olla voi: alan osaajat ovat mukana ja työ etenee samaa tahtia EU-strategian kanssa”

Vieraslajit ovat tutkimusten mukaan maailman toiseksi suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle, elinympäristöjen katoamisen jälkeen. Suomessa on jo nyt yli 600 vieraslajia, ja määrä kasvaa kaupankäynnin ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä.

Esimerkiksi villikanien tuhot tulevat Helsingissä kalliiksi.

”On myönnettävä, että 10–15 vuotta sitten olisi ollut paremmat mahdollisuudet saada nopeita tuloksia, ennen muuta tiedottamalla ja varoittamalla riskeistä. Kaupunkikanit ovat melkoinen haaste. Sen lisäksi, että niiden kantaa on rajoitettava, on mietittävä, millainen toiminta esimerkiksi viherrakentamisessa veisi kaneilta leivän suusta”, Marttila sanoo.

Marttilan mukaan vieraskasvit ovat eläinlajeja pienempi ongelma, koska kasvit ovat paikkaan sidottuja.

luonnonsuojelu 




Viite