Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Onnettomuustutkinta: Talvivaaran varautuminen vuotoihin puutteellista syksyllä 2012

3.2.2014 11.01

Lasse Leipola

Onnettomuustutkintakeskus tiedotti tänään maanantaina marraskuun 2012 kipsisakka-allasvuotoa koskevasta tutkinnastaan.

”Tutkinnan keskeinen johtopäätös on, että suurten ympäristöriskien tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja niihin varautuminen oli puutteellista aikaisemmista vuodoista huolimatta. Huomio oli jatkuvissa päästöissä. Lisäksi riskien- ja muutostenhallinta kipsisakka-altaan käyttötarkoitusta muutettaessa ei toiminut”, tutkintakeskuksen sivuilla todetaan.

Raportissa esitetään kolme suositusta, joista kukin kohdistuu yhteen vastuuministeriöön.Ympäristöministeriön tulisi tulisi varmistaa "tarvittaessa säädöksiä kehittämällä”, että ympäristöonnettomuusriskien tunnistaminen, ennalta estäminen ja varautuminen huomioidaan riittävästi ja yhdenmukaisesti viranomaisten ja yritysten toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Työ- ja elinkeinoministeriötä kehotetaan kehittämään kaivosten valvontaa yhteistyössä ympäristö- ja sisäministeriöiden kanssa. Sisäministeriöltä kaivataan myös yleisjohtajuuden ja toimivaltasuhteiden selkeyttämistä.

”Kiireettömissäkin tapauksissa tarvitaan yleisjohto, jolla varmistetaan kaikista tehtävistä huolehtiminen, sujuva yhteistoiminta, kokonaistilannekuvan ylläpito ja viestintä.”

Talvivaaran kaivoksen ongelmat nousivat viikonloppuna jälleen otsikoihin, kun Yle uutisoi, että yhtiö on jälleen joutunut laskemaan nesteitä kaivosmonttuun luvan vastaisesti.

Juttua on päivitetty kello 11.08.

kaivosteollisuus 




Viite