Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Opiskelijat tarjoavat leipää ja vaativat rahaa sen ostamiseen

1.3.2011 9.26

Saija Räsänen

Opiskelijat ympäri Suomea osoittavat tänään tiistaina mieltään opintotuen indeksiin sitomisen puolesta. Opiskelijat muun muassa jakavat ilmaista leipää muistutuksena siitä, että opintotuen ostovoima on heikentynyt 13 prosentilla vuodesta 1992 huolimatta tasokorotuksesta.

Opiskelijat kritisoivat sitä, ettei opintotuen taso seuraa elinkustannusten nousua kuten muut vähimmäisetuudet. Sata-komitean suositusten mukaan perhe-etuudet sekä kuntoutus- ja sairauspäivärahat sidotaan tästä päivästä lähtien kuluttajahintojen muutosta vastaavaan kansaneläkeindeksiin.

Ylioppilaskunnat ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat järjestävät tempauksia muun muassa Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Opiskelijajärjestöt vetoavat siihen, että opintotuen sitominen indeksiin lyhentäisi hallituksen tavoitteiden mukaisesti opiskeluaikoja ja pidentäisi työuria, kun opiskelijoiden ei tarvitsisi opintojen ohella tehdä työtä samassa mitassa kuin nykyään.

yliopistot  opiskelijat  ammattikorkeakoulut 




Viite