Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Oppositio tyrmäsi uuden hallitusohjelman

23.6.2010 11.05

Lasse Leipola

Oppositiopuolueet hyökkäsivät tänään kovin sanoin uutta hallitusohjelmaa vastaan.

”Paperissa on suloisesti sekaisin lyhyen ja pidemmän aikavälin ohjelmatavoitteet. Ohjelma ei anna toivoa mistään loppukiristä, pikemminkin se vahvistaa uskoa, että edessämme on 298 päivää päättämättömyyttä”, sanoi sdp:n Jukka Gustafsson pitämässään ryhmäpuheenvuorossa.

Suurimmat hallituspuolueet, keskusta ja kokoomus sen sijaan odotetusti puolustivat ohjelmaa.

”Julkisen talouden tasapaino luo perustan suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Hallituksen ohjelmassa linjataan keskeiset elementit tasapainon saavuttamiseksi”, kokoomuksen Pekka Ravi sanoi puolueensa ryhmäpuheenvuorossa.

”Nykyistä pidemmät työurat, julkisen sektorin tuottavuuden kasvattaminen ja talouskasvua vahvistavat uudistukset ovat positiivisia ja kestäviä keinoja, joilla taloutta voidaan vauhdittaa”, Ravi sanoi.

Demarien mukaan ohjelmassa ei kuitenkaan riittävästi huomioida heikkoa taloustilannetta. Puolueen mukaan hallituksella olisi ollut aikaa parempaankin ohjelmaan, koska pääministerin vaihtuminen on ollut tiedossa jo pitkään.

”Hallitusohjelma ei myöskään pidä sisällään konkreettisia tekoja, ja siksi pelkona onkin, että Kiviniemen hallitus istuu virassaan ilman, että se kykenee tarvittaviin päätöksiin”, puolueen tiedotteessa todetaan.

hallitusohjelma  sdp  keskusta  kokoomus 




Viite