Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Into

Kirjan kansi.
Ei epätoivoa. Oras Tynkkysen kirja esittelee paitsi ongelmia myös ratkaisuja.Into

Ei epätoivoa. Oras Tynkkysen kirja esittelee paitsi ongelmia myös ratkaisuja.

Oras Tynkkynen: Maailmaa on vaikea olla muuttamatta

23.5.2013 10.00

Lasse Leipola

Maailman pelastaminen on vaikeaa, mutta mahdollista, kirjoittaa vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen tänään torstaina julkaistussa kirjassaan Pieni maailmanpelastusopas.

”Oikeastaan voi ajatella, että on vaikeaa olla muuttamatta maailmaa. Teemme jatkuvasti valintoja, jotka omalta pikkiriikkiseltä osaltaan määräävät maailman suuntaa”, Tynkkynen kirjoittaa esipuheessa.

Tuore kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen käsittelee maailmaa vaivaavia ongelmia, kuten ylikulutusta, köyhyyttä ja ilmastonmuutosta. Toinen osa esittelee ratkaisuja näihin ongelmiin ja kolmas esittelee tekoja, joiden avulla kuka tahansa voi omalta osaltaan osallistua ongelmien ratkaisemiseen.

Lue lisää kirjasta ensi viikolla ilmestyvästä Vihreä Lanka -lehdestä.

vihreät  kirjat 




Viite