Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Päästökaupan korjaamisesta vielä edessä kova vääntö

28.2.2013 12.01

Lasse Leipola

Huonokuntoisen päästökaupan pelastaminen eteni viime viikolla, kun europarlamentin ympäristövaliokunta hyväksyi komission esityksen päästökaupan tiukentamisesta. Jäsenmaiden hallitukset jakoivat liikaa päästöoikeuksia edellisellä päästökauppakaudella 2008–2012, ja päästöoikeuksien hinta on nyt hyvin matala.

Nyt käsiteltävänä olevalla niin sanotulla backloadingilla päästöoikeuksia poistetaan markkinoilta vähintään väliaikaisesti. Asiasta tarvitaan kuitenkin vielä parlamentin täysistunnon ja ministerineuvoston päätökset.

Päästökauppaan liittyvä lobbaus on ollut voimakasta, mutta euroedustaja Satu Hassin (vihr) mukaan uutta on se, että osa teollisuudesta lobbaa kiristämisen puolesta.

”Karkeasti voisi sanoa, että energiantuottajat kannattavat kiristämistä ja suurimmat energiankuluttajat vastustavat”, Hassi sanoo.

Teollisuutta huolestuttaa päästökaupan tulevaisuus, koska järjestelmän romahtaminen voisi johtaa 27 kansallisen järjestelmän tilkkutäkkiin. Toinen ongelma on investointien vääristyminen siten, että esimerkiksi hiilivoima vaikuttaa nyt edullisemmalta kuin mitä se tulevaisuudessa on.

”Se on sudenkuoppa, joka houkuttelee investoimaan vääriin asioihin”, Hassi sanoo.

päästökauppa  lobabus 




Viite