Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukkeli myhäilee.
Viikon ilmastouutinen. Yhä useammat teollisuudenalat ostavat päästöoikeuksia. Jan Rudkiewicz

Viikon ilmastouutinen. Yhä useammat teollisuudenalat ostavat päästöoikeuksia.

Päästökauppa kaksinkertaistuu tänä vuonna

18.5.2009 11.40

Anu-Elina Lehti

Päästökaupan määrä tuplaantuu tänä vuonna, maailman suurimman päästökauppaa tekevän yrityksen European Climate Excangen ECX:n asiantuntijat arvioivat.

ECX on myynyt tänä vuonna jo kaksi miljardia päästöoikeutta. Yhtiön asiantuntijat uskovat, että päästöoikeuksia myydään vuoden loppuun mennessä yli kuusi miljardia kappaletta.

Yksi päästöoikeus oikeuttaa päästämään ilmaan tonnin hiilidioksidia. Hiilidioksiditonnin päästöoikeus oli kalleimmillaan viime kesänä, jolloin se maksoi lähes 30 euroa. Sen jälkeen hinta on lähes puolittunut noin 16 euron tuntumaan. Suurin syy halpenemiseen on öljyn hinnan romahtaminen.

”Päästökaupan määrän kasvu on ollut ilmiömäistä”, ECX:n toimitusjohtaja Patrick Birley sanoi uutistoimisto Reutersille.

ECX myy päästöoikeuksia noin viidelletuhannelle yritykselle. Niiden joukossa on muun muassa elektroniikkayhtiötä, öljyn- ja kaasuntuottajia, sementti- ja teräsyhtiöitä sekä paperintuottajia.

ilmastouutinen 




Viite