Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pekka Haavisto haluaa sovitella kotimaisia kiistoja

7.2.2012 12.30

Lasse Leipola

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto haluaa tulevaisuudessa sovitella kotimaisia kiistoja. Hän kertoi asiasta Vihreälle Langalle eilen maanantaina.

Haavisto on törmännyt erilaisiin kotimaisiin ristiriitoihin presidentinvaalikampanjansa aikana.

”Tuntuu, että on monia keskusteluja, jotka jäivät kesken ja joita haluaisin jatkaa. Politiikka voi olla rakentavaa, ei repivää”, Haavisto sanoi.

Esimerkeiksi hän nostaa saamelaisten ja ei-saamelaisten välit Lapissa sekä romaniryhmien väliset ongelmat.

”Taiteilijoiden kanssa jutellessa tajusin, että piraatit ja taideväki ovat lähes sodassa tekijänoikeusasioista. Haluaisin järjestää tilaisuuden, jossa osapuolet pääsisivät todella puhumaan ja sopimaan näistä asioista”, Haavisto sanoo.

Lue perjantaina ilmestyvästä Vihreästä Langasta koko haastattelu.




Viite