Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Pekka Haavisto.
Hyvä Kepu. Pekka Haavisto kiittelee Paavo Väyrysen ehdotusta ympäristökomitean perustamisesta.Tiina Jutila / Vihreät

Hyvä Kepu. Pekka Haavisto kiittelee Paavo Väyrysen ehdotusta ympäristökomitean perustamisesta.

Pekka Haavisto komppaa Paavo Väyrysen ehdotusta ympäristökomiteasta

8.2.2010 12.21

Lasse Leipola

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto kannattaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) lauantaina esittämää ideaa parlamentaarisesta ympäristökomiteasta, joka arvioisi Suomen ympäristöpolitiikkaa.

Väyrysen mielestä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen rinnalla ympäristöpolitiikan tulee ottaa nykyistä painavammin huomioon ilmastopolitiikka ja muun luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen.

Myös Haaviston mukaan ympäristöpolitiikkaa kannattaa arvioida kokonaisuutena.

”En kuulu niihin, jotka vastustavat järjestään kaikkea mitä esitetään Väyrysen tai keskustapuolueen suunnasta”, Haavisto kirjoittaa vihreiden sivuillla.

Hän muistuttaa, että vuonna 1992 pidetyn Rion ympäristökokouksen jälkeen ilmastoasiat ovat edenneet, mutta esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kaventuminen jatkuu.

Rion kokouksesta on pian kulunut 20 vuotta ja silloin arvioidaan, mikä on muuttunut.

”Tähän aikatauluun Väyrysen ehdottama parlamentaarinen ympäristökomitea sopisi hyvin. Se voisi arvioida ympäristönsuojelun tavoitteita, painopisteitä ja käytettävissä olevia varoja tuleville vuosille”, Haavisto kirjoittaa.

Hän sanoo, että ympäristökomitean työssä pitäisi puolueiden lisäksi olla mukana niin elinkeinoelämän kuin luonnonsuojelujärjestöjenkin edustus.

luonnonsuojelu  ilmastonmuutos 




Viite