Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Pekka Haavisto.
Kokemukset kansiin. Pekka Haavisto kirjoitti kirjan elämänsä varrelta matkaan tarttuneista tarinoista.Lasse Leipola

Kokemukset kansiin. Pekka Haavisto kirjoitti kirjan elämänsä varrelta matkaan tarttuneista tarinoista.

Pekka Haavisto voisi palata kirkkoon, jos se aloittaisi homojen vihkimisen

26.10.2010 11.04

Lasse Leipola

Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto kertoo tuoreessa Hatunnosto-kirjassaan, että harkitsisi kirkkoon liittymistä, jos samaa sukupuolta olevien vihkiminen tulee mahdolliseksi. Ruotsissa tämä tuli mahdolliseksi syksyllä 2009.

”Meidänkin perheessä on mietitty, tulisiko kirkollinen vihkiminen ajankohtaiseksi, jos lainsäädäntö Suomessa muuttuu Ruotsin kaltaiseksi. Voi olla. Ehkä silloin liityttäisiin tuohon hääyön joukkoon”, Haavisto kirjoittaa viitaten viime vuosina järjestettyihin massavihkimistapahtumiin.

Eduskunnan lisärakennuksessa tänään tiistaina pidetyssä julkistamistilaisuudessa Haavisto kertoi toivovansa, että kirkkoon pettyneet ihmiset pyrkisivät vaikuttamaan sen toimintaan sisältä käsin. Kaksi viikkoa sitten järjestetty Ajankohtaisen kakkosen homokeskustelu on saanut tuhannet ihmiset eroamaan kirkosta.

”Kirkkoa käy hieman sääliksi. Kirkon piirissä on paljon muun muassa arvokasta diakoniatyötä tekeviä”, Haavisto sanoi.

vihreät  seksuaalivähemmistöt 




Viite