Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pekka Sauri: Vihapuhe talttuu vastaamalla

8.8.2011 10.10

Saija Räsänen

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri puhui viikonloppuna Mielentaide ry:n näyttelyn avajaisissa, joissa hän otti kantaa tuoreeseen vihapuhe-keskusteluun.

"Saattaa olla mahdollista löytää säädöksiä ja rajoituksia vihapuheen rajoittamiseksi, mutta viime kädessä keinoja on vain yksi: loukkaaviin, solvaaviin ja väkivaltaisiinkin puheenvuoroihin on kyettävä vastaamaan asiallisesti ja rauhallisesti", Sauri sanoi.

Saurin mielestä vihapuheen kitkemiseen tarvitaan jokaisen aktiivisuutta – hän sanoi uskovansa, että sivistyksen esiin astuminen osoittaa ennen pitkää vihapuheen kestämättömäksi.

Sauri muistutti myös näyttelyn hengen mukaisesti, että sivistykseen kuuluu kulttuuri.

"Taide- ja kulttuuriharrastukset antavat ihmiselle voimavaroja ja lisäävät onnellisuutta. Erilaisista taidemuodoista nauttiminen tai niiden harrastaminen rikastuttavat elämää tarjoamalla virikkeitä, nautintoa ja purkautumistien tunteille", Sauri sanoi.

Mielentaiteen taidenäyttely on tänä vuonna esillä 7.8.-28.8. Mäntsälässä Apposen kenkätehtaalla. Näyttelyssä on esillä kaikkiaan 120 teosta yhteensä kuudeltatoista yhdistyksen jäseneltä ympäri Suomea.

kulttuuri 




Viite