Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Irja Askola.
Tienraivaaja. Kun Irja Askola opiskeli teologisessa tiedekunnassa, papin ammatti ei ollut naisille vaihtoehto.Mikael Ahlfors

Tienraivaaja. Kun Irja Askola opiskeli teologisessa tiedekunnassa, papin ammatti ei ollut naisille vaihtoehto.

Piispa-ainesta

1.4.2010 8.41

Anu-Elina Lehti

Irja Askola uskoo, että kirkko uudistuu. Hän saattaa olla Suomen ensimmäinen naispiispa.

Puinen kauha istuu ruuanlaittoa harrastavan Irja Askolan käteen myös symbolisesti. Espoon hiippakunnan hiippakuntasihteerinä ja piispan teologisena erityisavustajana työskentelevä Askola on nimittäin laittanut lusikkansa hyvin kuumaan soppaan – hän tavoittelee Helsingin piispan virkaa.

”Uskottavuuden kannalta on tärkeää, että Suomi saa naispiispan. Se on edustuskysymys. Eihän siitäkään tulisi mitään, jos päättävissä elimissä olisi pelkästään helsinkiläisiä tai alle 30-vuotiaita ihmisiä.”

Irja Askolan mukaan kaikki kirkon sisällä eivät ole innostuneita suvaitsevasta linjasta tunnetun naispapin ehdokkuudesta. Askola ei anna sen lannistaa.

Hän haluaa kehittää kirkkoa keskustelevaksi yhteisöksi, jossa kaikenlaisille ihmisille on tilaa.

”Kirkon vahvuus on siinä, että sinne mahtuvat uskon sankareiden lisäksi myös tavalliset ihmiset. Kirkko, jossa on vain yksi mielipide, on pelottava.”

Viime vuodet evankelisluterilainen kirkko on esiintynyt julkisuudessa usein negatiivisissa yhteyksissä: naispappeja syrjitään, ateismi yleistyy, homoavioliittoja vastustetaan. Askolan mielestä kirkko muuttuu muun yhteiskunnan mukana, tosin hitaasti.

”Kirkko on tärkeä tuki ihmiselämän taitekohdissa. Kirkkoon kuulumiseen ei ole enää sosiaalista pakkoa, mutta silti 79 prosenttia suomalaisista kuuluu siihen. Se on suuri luku.”

10 vuotta sitten...

”...olin elämäni taitekohdassa. Vietettyäni koko 1990-luvun Keski-Euroopassa päätin muuttaa takaisin Suomeen. Ajattelin, etten halua viettää viimeisiä vuosiani geneveläisessä vanhainkodissa karjalan murretta puhuvana dementikkona.

Paluu oli todella vaikea, Suomi tuntui ilottomalta ja hiljaiselta maalta. Poissaollessani suomen kieli oli muuttunut, koko EU-sanasto oli minulle vierasta. En ymmärtänyt, ketkä henkilöt esiintyivät iltapäivälehtien lööpeissä. Minun piti opetella valtavasti uusia sanoja, esimerkiksi sellaisia kuin pätkätyö tai mikrolaina.”

Nyt...

”...olen 57-vuotias ja jälleen elämän käännekohdassa. Se, että olen mukana piispanvaalissa vaikuttaa tulevaisuuteeni riippumatta siitä, mikä on vaalien lopputulos.

Olen saanut paljon tukea ja ihmiset ovat tehneet jopa Facebookiin tukiryhmän, jossa on jo lähes 800 jäsentä.”

10 vuoden päästä...

”...olen toivottavasti eläkkeellä, ja aion silloin keskittyä kirjoittamiseen ja kokkaamiseen.

Toivon myös, että pystyn elvyttämään kansainväliset kontaktini. Toisaalta, kun seuraa nykyistä keskustelua, voi olla, et-ten ole tuolloin vielä päässyt eläkkeelle.”






Viite