Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pitkäaikaistyöttömät juuttuivat työttömyyskuoppaan

25.1.2011 10.15

Saija Räsänen

Pitkäaikaistyöttömillä menee Suomessa huonosti. Vaikka työttömien määrä keskimäärin väheni viime vuonna, vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kasvoi 10 900 ihmisellä. Tämä selviää työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta.

Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli joulukuun lopussa 58 200.

Työttömyyden kasvu jatkui vielä alkuvuoden 2010 ajan, mutta kääntyi laskuun kesäkuussa. Joulukuussa 2010 työttömien työnhakijoiden määrä laski 31 400:lla edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa 269 200 työtöntä työnhakijaa.

Eniten työttömyys väheni Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys väheni eniten teollisessa työssä, rakennus- ja kaivosalalla ja hallinto- ja toimistotyössä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyysaste pysyi samana kuin vuosi sitten eli 7,9 prosentissa. Työllisyysaste oli 66,6 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime vuoden joulukuussa. Työttömänä oli tilastokeskuksen mukaan 204 000 henkilöä, mikä on 2000 vähemmän kuin vuosi sitten.

työelämä  työllisyys  työttömyys 




Viite