Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto

Vanha radio.
Puhetta pääkaupungista. Järviradio lähettää Helsingin valtuuston kokoukset. Istockphoto

Puhetta pääkaupungista. Järviradio lähettää Helsingin valtuuston kokoukset.

Pohjanmaalla kuunnellaan Helsingin valtuustokokouksia

5.3.2009 13.38

Antti Kivimäki

Alajärveläistaustaisten helsinkiläisvaltuutettujen, vihreiden Elina Moision ja perussuomalaisten Jussi Halla-ahon, valtuustossa pitämiä puheita voi nyt kuunnella radiosta Etelä-Pohjanmaalla.

Alajärveläisen Järviseutu-lehden Paavolasta poimittua -palstalla naureskeltiin, että ehkä alajärveläisten kiinnostusta Helsingin kaupunginvaltuustoon selittää siellä istuva kaksikko.

Valtuustokokouksia lähettävän Järviradion toimitusjohtaja Markku Mäenpää sanoo kuitenkin, ettei radioinnilla ole mitään tekemistä Moision ja Halla-ahon kanssa.

Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä päätoimitustaan pitävä yksityinen Järviradio on Suomen ainoa kanava, joka lähettää suorina Helsingin kaupunginvaltuuston kokoukset.

”Mikitys on hoidettu hyvin, puhe kuuluu radiosta paremmin kuin itse valtuustosalissa”, Mäenpää kehuu.

Järviradio on kuulunut Helsingissä viime marraskuusta saakka. Pääkaupungin kunnallispoliitikkojen puheenvuoroja joutuvat seuraamaan myös Väli-Suomen asukkaat noin sadan kunnan alueella.

Mäenpään mielestä tämä ei kuitenkaan ole välisuomalaisille haitaksi.

”Helsingissä keskustelukulttuuri on parempi kuin monissa pikku valtuustoissa. Helsingissä valtuustossa keskustellaan asioista, ja tämä toimii linkkinä, että nähdään, miten asiat ovat Helsingissä ja meillä.”

Järviradio lähettää suorana myös Jyväskylän valtuustoa, eduskunnan kyselytuntia ja EU-parlamentin kokouksia. Hiljattain kanava välitti europarlamentista ilmastodirektiivin ja työaikalain käsittelyt. Tulkkaus suomeksi hoituu parlamentin puolesta.

Tiukkaa poliittista faktaa aktiivisille kansalaisille vai halvalla tuotettua, toimittamatonta radio-ohjelmaa?

Mäenpään mukaan eduskunnan kyselytuntien live-lähetyksistä on tullut paljon hyvää palautetta.

”Poliitikot tuottavat tiedon itse. Minuutti aikaa kysyä, minuutti aikaa vastata. Parempaa ei mistään saa, kun he kysyvät toisiltaan ne kysymykset. Eduskunta on meillä täysistuntojen aikaan napin takana. Se on huomattavasti edullisempaa kuin, jos siellä istuisi toimittaja kyttäämässä.”

Järviradio suunnitteleekin kuuluvuusalueensa laajentamista. Meneillään ovat neuvottelut neljästä eri mastopaikasta, jolloin masto saataisiin 140 metrin korkeuteen ja radiokanava kuuluisi koko pääkaupunkiseudulla.

Mäenpää ei usko, että muut kanavat varastavat radion kuningasideaa.

”Eivät ne pysty lähettämään puhetta yli 30 sekuntia putkeen. Musiikkikanavilla on top 20 -lista, josta ne eivät voi poiketa.”

media 




Viite