Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pohjoisen ympäristöpomot pulassa kaivospaljouden kanssa

3.5.2012 15.02

Sammeli Heikkinen

Pohjoisten aluehallintovirastojen ympäristöjohtajat pelkäävät, että kasvava kaivospaine ajaa valvonnan kriisiin, jos viranomaisille ei anneta lisää voimavaroja.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoo blogissaan ympäristövastuujohtajien lähettäneen ministeriön kirjeen, jossa nämä varoittavat sekä avien että ely-keskusten voimien loppuvan kesken. Syynä on ennakoitua nopeammin paisuva kaivosteollisuus.

Valtaosa uusista kaivoshankkeista sijoittuu Pohjois-Suomeen. Lisäksi kaivosten suunnitellut louhintamäärät ovat entistä suurempia, kun käyttöön otetaan mineraalipitoisuudeltaan entistä köyhempiä malmioita. Malmien rikastusprosessit ovat myös entistä monimutkaisempia.

Samaan aikaan ympäristövalvontaviranomaisia vaaditaan osallistumaan valtion säästötalkoisiin. Esimerkiksi elyissä on tehty päätös, ettei muualle töihin lähtevän tai eläkkeelle jäävän virkamiehen tilalle saa palkata uutta.

"Ilman korjaavia toimenpiteitä ajaudumme kriisiin sekä ely-keskuksissa että avien ympäristölupavastuualueilla. Valvonnan ja ympäristölupien asiantuntemus vaarantuu, käsittelyajat pitenevät ja laatu laskee", ympäristöjohtajat kirjoittavat.

Avien ja ely-keskusten toimintaa ohjaa ympäristöministeriö, mutta se ei päätä niiden rahoituksesta. Avien resurssipäätökset tekee valtiovarainministeriö ja elyjen työ- ja elinkeinoministeriö.

kaivosteollisuus  aluehallintovirasto  hannele pokka 




Viite