Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Poliisi: Perhon laittoman jahdin takana kokeneita metsästäjiä

23.1.2013 16.16

Sammeli Heikkinen

Susia Perhossa tappanut porukka toimi suunnitelmallisesti, ja siihen kuului useita kokeneita metsästäjiä, Kokkolan poliisi kertoo tiedotteessaan. Tiedote myös vahvistaa Vihreän Langan eilen saaman tiedon siitä, että laittomassa jahdissa menetti henkensä kolme sutta.

Poliisin keräämien tietojen perusteella rikos on ollut tarkasti suunniteltu ja organisoitu. Laittomalle jahdille on varattu koko viikonloppu, ja siihen on osallistunut useita kokeneita metsästäjiä. Susien tappamisessa on käytetty apuna moottorikelkkoja ja viestivälineitä.

Viisi henkilöä joko on tai on ollut pidätettynä tapauksen vuoksi, ja lisäksi useita on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä.  Kotietsintöjä on poliisin mukaan tehty kymmenittäin. Tapetut sudet löytyivät maasto- ja kotietsintöjen yhteydessä. Nyt poliisi harkitsee, onko vangitsemisille tarvetta.

Poliisi ei vielä tarkenna, miten salametsästäjien jäljille päästiin. Tiedotteen mukaan paikallispoliisi on toiminut "seurannassa, tutkinnan aloittamisessa sekä esitutkinnassä" yhteistyössä liikkuvan poliisin, Metsähallituksen ja rajavartioston kanssa.

Vihreän Langan saamien tietojen mukaan viranomaisyhteistyötä on tehty salametsästykseen liittyen jo ennen viikonlopun rikosta ja tämän vuoksi laittomasta jahdista epäillyt saatiin kiinni varsin nopeasti.

Tutkinnan laajuuden ja nopeiden pidätysten vuoksi kyseessä lienee Suomen rikoshistoriassa ainutlaatuinen vyyhti. Tutkintanimike, törkeä metsästysrikos, ei sekään ole ollut rikoslaissa kuin parin vuoden ajan.

Törkeästä metsästysrikoksesta ei selviä sakoilla. Siitä tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Tämän rikosnimikkeen lisäksi poliisi on käynnistänyt jahtiin liittyen tutkinnat myös muutamista ampuma-aserikoksista.

 

 

susi  metsästysrikos 




Viite