Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Professorit tyrmäävät hallitusohjelman leikkaukset: ”Ei lupaa hyvää”

21.6.2011 13.32

Lasse Leipola

Hallitusohjelman leikkuri ei lupaa hyvää juuri käyntiin päässeelle yliopistouudistukselle, varoittavat Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto.

Järjestöt laskevat, että yliopistoindeksin jäädyttäminen kuuden kuukauden ajalta vähentää yliopistojen tuloja 27 miljoonalla eurolla. Lisäksi yliopistoja uhkaa indeksin puolittaminen ensi vuonna sekä toimintamenoihin kohdistuvat leikkaukset.

Sana ”tutkimus” esiintyy järjestöjen mukaan uudessa hallitusohjelmassa yli kymmenen kertaa useammin kuin edellisen hallituksen ohjelmassa.

”Leikkaukset ovat täysin ristiriidassa hallitusohjelman painopisteiden kanssa. Erityisesti vaikeina aikoina Suomen tulee panostaa tutkimukseen ja koulutukseen. Ne ovat pysyviä investointeja tulevaisuuteen ja hyvinvointiin”, järjestöt sanovat yhteisessä tiedotteessaan.

Hallitusohjelma saa järjestöiltä myös kiitosta. Niiden mukaan positiivista on muun muassa työttömyysvakuutusmaksujen korvaaminen yliopistoille vuodesta 2012 lähtien sekä lahjoitusten verovähennyskelpoisuuden jatkaminen.

koulutus 




Viite