Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila/Vihreät

Mari Puoskari ja Johanna Sumuvuori
Euroopan valtaajat? Mari Puoskari ja Johanna Sumuvuori harkitsevat eurovaaliehdokkuutta. Tiina Jutila/Vihreät

Euroopan valtaajat? Mari Puoskari ja Johanna Sumuvuori harkitsevat eurovaaliehdokkuutta.

Puoskari ja Sumuvuori lähtökuopissa Brysseliin

28.10.2008 12.17

Noora Jussila

Vihreiden varapuheenjohtajat Mari Puoskari ja Johanna Sumuvuori harkitsevat molemmat asettuvansa ehdolle ensi kesäkuun europarlamenttivaaleissa.

”Olen tosissani pohtinut sitä. Olin viimeksikin eurovaaleissa ehdolla. Euroopan vihreissä olen ollut vuodesta 2001 ja Eurooppa-teemat kiinnostavat minua todella”, Sumuvuori sanoo.

31-vuotias Sumuvuori sanoo vahvuutensa olevan turvallisuus- ja puolustuspoliittinen osaaminen.

"Europarlamentaarikkona haluaisin keskittyä rauhanpolitiikkaan ja mahdollisesti myös kehitysyhteistyöhön”, hän sanoo.

Mahdollisuuksiaan päästä europarlamentaarikoksi Sumuvuori ei lähde arvioimaan.

”Riippuu siitä millainen lista tulee olemaan. Toivoisin, että vihreiden lista on mahdollisimman täynnä hyviä ehdokkaita, jotta pystyisimme kunnolla tavoittelemaan kahta paikkaa.”

Myös 29-vuotias Mari Puoskari harkitsee eurovaaliehdokkuutta.

”En ole vielä sataprosenttisesti päättänyt, mutta olen kyllä kiinnostunut siitä. Euroopan unioni on vaikutusvaltainen taho päättämään ympäristöpolitiikasta”, Puoskari sanoo.

Vahvuuksinaan Puoskari mainitsee ilmastopolitiikan ja talouskysymykset. Hän uskoo mahdollisuuksien ainakin varapaikkaan olevan hyvät.

”Riippuu listasta. Hassi on varmasti vahvoilla. Uskon, että listasta tulee kova. Silloin kilpailu on kovempaa, mutta mahdollisuudet kahteen paikkaan paremmat”, Puoskari sanoo.

Puoskari ja Sumuvuori ovat molemmat Helsingin kaupunginvaltuutettuja. Viime kuntavaaleissa Puoskari sai 2 184 ääntä ja Sumuvuori 1 854 ääntä. Suomuvuori nousi eduskuntaan vuonna 2006 Irina Krohnin tilalle.

Europarlamentaarikko Satu Hassi ja kansanedustaja Jyrki Kasvi ovat jo aiemmin ilmoittaneet lähtevänsä ehdolle eurovaaleihin. Vihreät saa asettaa eurovaaleihin 20 ehdokasta.

Puoluesihteeri Panu Laturi arvelee, että lähes kaikki vihreiden eurovaaliehdokkaat selviävät ennen joulua.

vaalit 




Viite