Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Putous-tähti aloittaa paaston: ”Toivon, että huomaan pärjääväni vähemmällä”

12.2.2013 9.30

Lasse Leipola

Kirkon ja Suomen ympäristökeskuksen Ekopaasto-kampanja alkaa huomenna keskiviikkona ja jatkuu pääsiäiseen saakka. Tavoitteena on kannustaa suomalaisia kokeilemaan kohtuullisempia ja ilmastoystävällisempiä elämäntapoja.

Yksi paastoon osallistuvista julkkiksista on Putous-tähti Krista Kosonen. Hän aikoo ostaa jatkossa vain sellaisia tavaroita, joita oikeasti tarvitsee.

”Ruuassa keskityn lähi- ja luomuruokaan, mikä voi olla haastavaa, sillä niitä on vaikeampi löytää, ja usein väsyneenä sortuu ostamaan lähikaupasta sitä mitä on tarjolla”, Kosonen sanoo kampanja nettisivuilla.

Hänen mielestään paasto kuulostaa liian lyhytkestoiselta, joten hän tähtää pysyvämpään elämäntavan muutokseen.

”Toivon, että paaston aikana huomaan pärjääväni vähemmällä”, Kosonen sanoo.

Hänen lisäkseen kampanjaan osallistuvat muun muassa ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Kulmala, muusikko Kristian Meurman, näyttelijätär Maria Sid ja kansanedustaja Jani Toivola (vihr). Kampanjan suojelijana toimii rouva Jenni Haukio.

ruoka  kirkko 




Viite