Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Rapusesonki on alkamassa, mutta onko herkuttelun tulevaisuus uhattuna?

9.7.2013 12.47

Lasse Leipola

Jokirapujen määrä on taantunut Suomessa viimeisen 150 vuoden ajan. Vuosittainen jokirapusaalis, 2–3 miljoonaa yksilöä, on vain noin kymmeneksen siitä, mitä se oli sata vuotta sitten.

”Kotoperäisen jokiravun häviämisen uhka on todellinen, kun rapurutto ja vieraslajit ovat ajamassa vesiluonnon tilan parantumisesta huolimatta jokirapua ahtaalle. Tomerat ja pitkäjänteiset toimet jokirapukantojen säilyttämiseksi ovat tarpeen”, sanoo biologian laitoksen dosentti Japo Jussila Itä-Suomen yliopiston tiedotteessa.

Laitos on käynnistämässä kolmivuotista valistuskampanjaa, johon se on saanut 420 000 euroa rahoitusta muun muassa EU-komissiolta, Olvi-säätiöltä, Raija ja Ossi Tukiaisen säätiöltä sekä ympäristöministeriöltä.

Samaan aikaan, kun Itä-Suomen yliopistolla ollaan huolissaan kotimaisen jokiravun tulevaisuudesta, yrittää Pro Kala ry nostattaa odotuksia rapusesonkiin, joka alkaa 21. heinäkuuta. Järjestö muistuttaa, että jokirapu on alkuperäinen suomalainen laji, mutta täplärapu tuotiin istutuksin Suomeen Yhdysvalloista 1960-luvun lopulla.

”Jokirapujen saatavuus on usein rajoitetumpaa kuin täplärapujen, joten ne ovat hinnaltaan arvokkaampia. Molemmat ovat kuitenkin taatusti maistamisen arvoisia!”, järjestön tiedotteessa todetaan.

Pro Kala ry:n tiedotteessa on myös reseptejä rapujen hyödyntämiseksi.

luonnonsuojelu  ruoka  vesistöt  ravut 




Viite