Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Christian von Wissel, Wikimedia Commons, CC-BY-SA

Saastepilvi kaupungin yllä
Saastepilvi kaupungin yllä. Savusumu on varsinkin suurkaupunkien ongelma. Christian von Wissel, Wikimedia Commons, CC-BY-SA

Saastepilvi kaupungin yllä. Savusumu on varsinkin suurkaupunkien ongelma.

Reuters: Chilen pääkaupungin ilmansaastelukemat huipussa MM-kisojen takia

17.6.2014 13.38

Hannele Suojanen

Ahkera grillaus kisakatsomoissa nosti Chilen pääkaupungin Santiagon ilmansaastelukemat viikonloppuna viiden vuoden ennätyslukemiin. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Chile pelasi viime perjantaina ensimmäisen ottelunsa Brasiliassa pidettävissä jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa, ja samaan aikaan kaupungin ympäristöviranomaiset varoittivat hälyttävän korkeista ilmansaastelukemista. Santiagon kuvernööri Claudio Orrego pyysi kansalaisia pidättäytymään pihalla grillaamisesta MM-kisojen aikana ilmansaasteiden hillitsemiseksi.

Etelä-Amerikan maissa grillaus kuuluu perinteisesti osaksi jalkapallon kisakatsomoita. Aikaisemmin tänä vuonna Kiinan pääkaupungissa Pekingissä kiellettiin pihagrillaus alueen ilmansaastelukemiin vedoten.

jalkapallo  ilmansaasteet 




Viite