Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Reuters: Eripuraa IPCC:ssä – tutkija jätti paneelin "alarmismin" vuoksi

28.3.2014 9.35

Lasse Leipola

Taloustieteen professori Richard Tol on eronnut IPCC:n arviointiraportin seuraavaa osaa kirjoittavasta ryhmästä, kertoo uutistoimisto Reuters. IPCC:n mukaan Tol jätti kirjoitusryhmän jo viime syyskuussa, mutta asia tuli julki vasta nyt. Tol oli myös muiden kirjoittajien tavoin kutsuttu täksi viikoksi hiomaan lopullista tekstiä julkistusta varten.

Reutersin mukaan raportin viimeisin luonnos arvioi ilmastonmuutoksen häiritsevän ruokatuotantoa, hidastavan talouskasvua sekä vahingoittavan koralleja ja arktista.

Raportista irtisanoutuneen Tolin mukaan ensi maanantaina julkaistava raportti on "alarmistinen", eli se liioittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia kasvattaakseen huolta ja lisätäkseen painetta toimille. Hänen mukaansa raportissa korostetaan liikaa riskejä ja vähätellään lämpenemisen tuomia mahdollisuuksia.

Toisaalta Reutersin haastattelema asiantuntija Bob Ward London School of Economicsista sanoo, että Tol itse kävi läpi 19 tutkimusta ja käytti kirjoittamansa luvun pohjana niistä ainoaa, jossa ilmastonmuutoksen nettovaikutus arvioitiin positiiviseksi.

Maanantaina julkaistavan raportin kirjoittamiseen osallistui yhteensä 70 tutkijaa.

ilmastonmuutos 




Viite