Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Reuters: Kiina panee päästöille hinnan

4.9.2014 10.00

Lasse Leipola

Kiina aikoo käynnistää koko maan energiantuotannon ja teollisuuden kattavan päästökaupan 2016. Asiasta kertovan uutistoimisto Reutersin mukaan Kiinan päästömarkkinat kasvavat tällöin EU:n ohi maailman suurimmiksi.

Kiinan päästökaupasta tullee Aasian eri päästökauppojen keskus. Esimerkiksi Etelä-Korean on määrä käynnistää oman päästökauppansa ensi vuonna ja ainakin Indonesia, Thaimaa ja Vietnam suunnittelevat omia markkinoitaan.
Alueelliset päästökaupan pilottihankkeet käynnistettiin Kiinassa jo viime vuonna.

Reutersin mukaan päästökauppa on otettu hyvin vastaan, mutta läpinäkyvyyden puute ja korkeat kiintiöt ovat jättäneet vaikutukset päästöihin vaatimattomiksi.

ilmastonmuutos  päästökauppa  päästöt  energia 




Viite