Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Reuters: Onnettomuus ydinvoimalassa rampauttaisi Ranskan täysin

8.2.2013 10.41

Lasse Leipola

Ranskan säteilyturvaviranomainen IRSN arvioi, että Fukushima-tyylinen ydinonnettomuus aiheuttaisi Ranskassa jopa yli kaksi kertaa Japania suuremmat kulut. Onnettomuden seurauksena kärsittäisiin satovahingoista ja sähkökatkoksista, joiden lisäksi noin 100 000 ihmistä joutuisi muuttamaan.

Reutersin uutisoiman selvityksen mukaan IRSN arvioi Fukushiman onnettomuudesta aiheutuneet kulut 200 miljardiksi euroksi. Vastaava onnettomuus aiheuttaisi Ranskassa noin 430 miljardin euron kulut, mikä vastaa viidennestä maan bruttokansantuotteesta. Vertailuna Fukushiman aiheuttama lasku vastaa alle kahdeskymmenesosaa Japanin taloudesta.

Onnettomuuden sattuessa pelkästään Ranskaan kohdistuvan turismin ja maan elintarvikeviennin arvioidaan kärsivän 160 miljardin euron kolauksen.

”Tuulet olivat japanilaisille suotuisat. Eikä turismi ole Japanissa kovin merkittävää, sillä suurin osa ulkomaisista vieraista on työmatkoilla”, selvityksen tehnyt ekonomisti Patrick Momal sanoo.

Ranskassa on 59 ydinvoimalaa.

ydinvoima 




Viite