Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Rion huippukokousta sorvataan jo kovaa vauhtia

26.9.2011 15.41

Lasse Leipola

Ensi vuoden kesäkuussa järjestettävän YK:n Rio+20 -huippukokouksen valmistelu on täydessä vauhdissa.

Kokousta valmistelevassa sihteeristössä länsimaita edustava Paolo Soprano saapuu huomenna tiistaina Suomessa järjestettävään seminaariin, jossa kansalaisjärjestöt tuovat julki omia tavoitteitaan.

”Riossa vuonna 2012 pitäisi päästä siihen, missä työ jäi kesken vuonna 1992. Tämä tarkoittaa kestävän kehityksen taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen ulottuvuuden tehokkaaseen yhdistämiseen. Hallitusten lisäksi myös kansalaisyhteiskunnan, paikallishallinnon ja yritysten on tultava mukaan”, Soprano sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Tiistaiseen seminaariin osallistuvat myös ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) sekä eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas).

Suomen luonnonsuojeluliitossa uskotaan, että kansalaisjärjestöt saavat äänensä kuuluviin myös varsinaisessa huippukokouksessa.

”Vaikuttamisen aika on nyt. Ehdotuksia kansalaisjärjestöiltä on pyydetty marraskuun alkuun mennessä, vaikka itse kokous Riossa on kesäkuun alussa. Uskomme tämän merkitsevän, että kansalaisia pyritään aidosti kuuntelemaan”, sanoo ympäristönsuojelupäällikkö Jouni Nissinen.

Hänen mukaansa muun muassa maailmanlaajuinen ympäristöverotuksen kehittyminen sekä haitallisten tukien purkaminen olisivat avuksi luonnonvarojen ja energian kulutuksen vähentämisessä.

kestävä kehitys 




Viite