Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Iiro Törmä

Kuvituskuva ruplista.
Iiro Törmä

Rosatom tuo Fennovoimalle paitsi reaktorin myös polttoaineen

13.2.2014 13.19

Sammeli Heikkinen

Rosatomin tulo Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen romutti tehokkaasti ajatuksen siitä, että Pyhäjoen voimala vähentäisi riippuvuutta tuontienergiasta.

Jos voimala valmistuu, sähkö tuotetaan toki Suomessa mutta polttoaine tulee Venäjältä. Ainakin aluksi polttoaine on vieläpä kierrätettyä uraania. Greenpeacen mukaan uraani tulee pahoin saastuneelta Majakin alueelta Tsheljabinskistä.

Rosatomin reaktoreita on mennyt kaupaksi lähinnä entisiin neuvostotasavaltoihin ja Kiinaan. Suomi olisi ensimmäinen jalansija länsimarkkinoilla.

Rosatom onkin lupautunut hankkimaan Fennovoiman tarvitseman ulkopuolisen rahoituksen voimalalle eli noin kolme neljännestä arvioidusta 4–6 miljardin euron summasta.

Rosatom ei ole mikään tavallinen yhtiö, ei edes valtionyhtiö. Se on virallisesti valtion korporaatio, jonka alle yhdistettiin 2007 silloinen ydinenergiavirasto ja Venäjän valtion ydinenergiaomistuksia hallinnoiva Atomenergoprom-osakeyhtiö. Rosatom on siis osa Venäjän valtiokoneistoa.

Sen johtaja Sergei Kirijenko raportoi suoraan presidentti Vladimir Putinille. Tammikuun keskustelussa käsiteltiin Kremlin sivulla julkaistun tekstin perusteella myös Fennovoima-hanketta.

Kirijenko kehui, että voimalahanke on Rosatomille erityisen kannattava, koska siihen sisältyy myös sopimus polttoainetoimituksista ja reaktorin huollosta koko elinkaaren ajaksi.

Kirijenko arvioi keskustelussa Rosatomin saavan ydinvoimalasta ainakin kolme kertaa sen rakentamiskustannusten verran tuloja. Lisäksi hän muistuttaa Putinille, että venäläiskorporaatio saa myös osuuden Pyhäjoen voimalan sähköstä.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.