Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ruotsalaisfirma ahmaisi Avaimen

15.4.2010 10.54

Noora Jussila

Kustannusosakeyhtiö Avain on myyty ruotsalaisomisteiselle, kirjastoille aineistoa ja kalusteita myyvälle BTJ Finlandille. BTJ Finlandin kustannusyksikkö vaihtaa nimensä Avaimeksi.

Samalla Avaimen perustaja ja omistaja Anna-Riikka Carlson aloittaa BTJ:n kustannusyksikön toimituspäällikkönä vastaten kotimaisesta kaunokirjallisuudesta ja tilauskirjoista.

Carlson julkisti tiedon eilen järjestetyissä Avaimen kevätjuhlissa. Hän sanoi olleensa väsynyt tekemään kaiken yksin.

Kaupoissa BTJ:lle siirtyvät myös Avaimen kirjailijat, kuten Elina Hirvonen.

"En ajattele siirtyväni BTJ:lle vaan pysyväni Avaimella, koska BTJ:n kotimainen kirjallisuus on Avain. Seuraan Anna-Riikkaa", Hirvonen sanoo.

Hän pitää kauppoja hyvinä etenkin Carlsonin kannalta.

"On todella haastavaa olla pienkustantaja. Luulen, että BTJ on oikeasti ymmärtänyt millaisen helmen he saavat ja ovat halunneet ostaa Avaimen Avaimena niin, että kaikki mikä Avaimessa on ollut erityistä, säilyisi”, Hirvonen sanoo.

”Parhaimmassa tapauksessa Avaimen hyvät puolet säilyvät ja Anna-Riikka pystyy keskittymään ydinalueeseensa, eli kirjallisuuteen. Se, että juoksee räntäsateessa viemässä kirjoja ympäriinsä jää ehkä pois."

Avain julkaisi Hirvosen menestyksekkään esikoisromaanin Että hän muistaisi saman vuonna 2005. Maaliskuussa Avain julkaisi sekä Hirvosen tuoreimman teoksen, Kauimpana kuolemasta, että hänen Vihreän Langan verkkosivuille kirjoittamastaan Afrikasta-blogista kootun kirjan.

kirjallisuus  kulttuuri 




Viite