Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ruotsin susille viedään ulkomaalaisvahvistuksia

28.1.2010 14.01

Riikka Suominen

Ruotsin metsiin viedään kaksikymmentä maahanmuuttajasutta vahvistamaan paikallista susikantaa. Asian vahvisti tänään Ruotsin ympäristöministeri Andreas Carlgren.

Nykyisellään Ruotsissa on 270 sutta ja kanta kasvaa voimakkaasti. Ongelma on, että susikanta on vakavasti sisäsiittoinen.

"Joka kymmenennen suden luustosta, sydämestä tai lisääntymisestä löytyy vikaa", Carlgren sanoo Dagens Nyheter-lehdessä ja viittaa tutkimustuloksiin, jotka osoittavat kannan geeniperimän surkastuvan ellei sitä vahvisteta.

Lehtitietojen perusteella sudet tuotaisiin maahan seuraavien viiden vuoden sisällä Suomesta ja mahdollisesti myös Venäjältä.

Ulkomaisten susivahvistusten lisäksi Ruotsissa aiotaan siirtää pohjoisen susia rikastamaan muun Ruotsin susikantaa.

Myös Ruotsissa petopolitiikka herättää voimakkaita mielipiteitä ja ympäristöministeri lupaa siirtojen tapahtuvan yhteistyössä paikallisten asukkaiden kanssa.

Ruotsin hallitus päättää kesällä 2012, kuinka suurta susikantaa maassa aiotaan pitää. Tänä vuonna Ruotsin ympäristövirasto (Naturvårdsverket) antoi luvat 27 suden kaatoon. Metsästyksellä yritetään hillitä kannan kasvua ja poistaa sisäsiittoisimmat yksilöt.

Ympäristövirasto on lisäksi pyytänyt tutkijoita selvittämään susikannan tilaa. Tuoreen selvityksen mukaan kannan täytyy joko kasvaa rajan yli jolkottavien susien toimesta 900-1000 yksilöön tai sen geenipohjaa täytyy laajentaa tuontisusilla.

Suomessa oli vuonna 2008 noin 220 sutta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kanta pienenee ja siihen on todennäköisimmin syynä salametsästys.

luonnonsuojelu 


Lisää aiheesta:



Viite