Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sähköautoille vauhtia eduskunnasta: Näillä kolmella konstilla hyötyä kaikille

24.9.2012 9.59

Lasse Leipola

Sähköautojen käyttöä edistämällä voidaan parantaa liikenteen energiatehokkuutta, vähentää ilmasto- ja lähipäästöjä, parantaa vaihtotasetta sekä lisätä teknologiavientiä. Tällaiseen johtopäätökseen on päätynyt eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, joka julkisti perjantaina asiaa koskevan keskustelupaperin.

Valiokunta esittää, että sähköautoilua lähdettäisiin edistämään määräaikaisilla verohelpotuksilla, hankkimalla sähköautojen kuntien ja valtion käyttöön sekä koehankkeilla, joihin sisältyisi esimerkiksi sähköautoilijoille kohdistettavia helpotuksia pysäköinnissä.

Valiokunta arvioi, että vaikka taloudellinen tuki merkitsisi valtiolle tulonmenetyksiä tai menolisäyksiä, olisi siitä hyötyä ympäristö- ja terveyshaittojen vähenemisenä sekä vaihtotaseen paranemisena. Esimerkiksi akku- ja latausjärjestelmiä kehittäville yrityksille sähköautojen yleistyminen loisi kotimarkkinoita.

Valiokunnan mukaan tavallisille kansalaisille sähköauto voisi olla edullinen tapa liikkua, kunhan korkeat hankintakustannuksista pääsee yli.

Sähköautoihin kohdistuvat verohelpotukset ovat olleet esillä ennenkin. Viime heinäkuussa elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) esitti, että sähkö- ja hybridiautot voitaisiin Norjan mallin mukaan vapauttaa auto- ja arvonlisäverosta.

sähköautot 




Viite