Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Saasteet ja muuttuva ilmasto kaventavat lajien kirjoa

19.5.2008 14.02

Lasse Leipola

Biodiversiteetin väheneminen aiheuttaa tuoreen raportin mukaan maailmassa vuosittain kahden biljoonan euron kulut. Economics of Ecosystems and Biodiversity -raportti esitellään Saksan Bonnissa tänään alkaneessa ympäristökokouksessa. YK:n alainen ympäristökokous on vuoden suurin ja sen aiheena on biodiversiteetin säilyttäminen.

”Viimeisen sadan vuoden aikana ihmiset ovat kiihdyttäneet lajien sukupuuttotahdin jopa tuhatkertaiseksi verrattuna aiempaan”, muistutti pääsihteeri Ahmed Djoghlaf avajaispuheessaan. Hänen mukaansa monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii yhteistyötä.

Kokouksessa odotetaan kiivasta keskustelua biopolttoaineista ja ruokakriisistä. Yksi Suomen kannalta mielenkiintoisimmista aiheista on metsien monimuotoisuuden ja talouskäytön yhteensovittaminen. Suomen delegaatiota johtava ympäristöministeri Paula Lehtomäki osallistuu kokouksen korkean tason osuuteen 28–30.5.

Viime viikolla WWF julkaisi Living Planet -raportin, jossa arvioitiin biodiversiteetin kaventuneen 27 prosentilla 1970 ja 2005 välisenä aikana. Erityisen raju hävikki on kohdistunut meriluontoon vuosina 1995–2005. WWF vaati julkistuksen yhteydessä maailman johtajilta suojelualueita ja metsien hävittämisen pysäyttämistä.

Tämän viikon torstaina vietetään luonnon monimuotoisuuden päivää. Maailmassa on arvioiden mukaan 5–30 miljoonaa eliölajia, joista noin kaksi miljoonaa on tunnistettu. Biodiversiteettiä vähentävät muun muassa saasteet, ilmaston lämpeneminen, metsien hakkuut sekä vieraslajit.

”Jokainen laji on tärkeä palanen elämän monimutkaisessa palapelissä”, Djoghlaf totesi. Hän oli huolissaan muun muassa mehiläisten joukkokuolemista Yhdysvalloissa ja totesi, että jos ketjusta puuttuu yksi lenkki se ei enää toimi.

”Jos pölyttäjät katoavat, monet kasvit seuraavat perässä.”

Juttusta on korjattu asiavirhe tiistaina 20.5. Meriä ei ole kohdannut erityisen paha lajikato, vaan populaatiot ovat pienentyneet rajusti.

luonnonsuojelu  ilmastonmuutos  luonto 




Viite