Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Saastetta.
Tappavaa törkyä. Maailman saastuneimmat paikat halutaan listata. SXC

Tappavaa törkyä. Maailman saastuneimmat paikat halutaan listata.

Saasteiden metsästäjät lähtevät kehitysmaihin

19.2.2009 12.07

Vihreä Lanka

Saastuneimmat paikat halutaan listata. Amerikkalainen Blacksmith-instituutti on aloittanut hankkeen, jonka tavoitteena on löytää ja listata yli 80 kehitysmaan saastuneimmat paikat.

”Aiomme kirjaimellisesti kiertää maailmaa, alue alueelta, tutkia ja dokumentoida kriittisesti saastuneet alueet. Tämä on ensimmäinen askel taistelussa miljoonia ihmishenkiä uhkaavia saasteita vastaan”, instituutin puheenjohtaja Richard Fuller sanoo.

Blacksmith-instituutti on aiemmin julkaissut muun muassa listan kymmenestä maailman saastuneimmasta paikasta.

Aiemmin paikannettujen yhteensä noin 600 alueen luetteloa pyritään nyt täydentämään jopa 1500 uudella kohteella.

”Tavoitteena on saada tietoja, joiden perusteella resurssit voidaan käyttää tehokkaasti. Ihmisiä kuolee saasteiden vuoksi päivittäin. Haluamme paikallistaa kaikkein suurimmassa vaarassa olevat yhteisöt”, sanoo toimitusjohtaja Meredith Block.

Ensi vuonna valmistuvassa hankkeessa ovat mukana myös muun muassa YK ja Euroopan komissio.

kehitysmaat  saasteet 




Viite