Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Sähkötolpat.
vähemmän energiaa. Sähkönkulutus on laskenut alkuvuoden aikana. SXC

vähemmän energiaa. Sähkönkulutus on laskenut alkuvuoden aikana.

Sähkönkulutus kääntyi poikkeuksellisesti laskuun

20.8.2008 9.45

Vihreä Lanka

Sähkönkulutus on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana sähköä käytettiin Energiateollisuuden tilastojen mukaan 2,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2007.

”On mahdollista, että olemme historiallisessa vaiheessa, jossa kansantalouden kasvu irtoaa ensi kerran vuosikymmeniin sähkönkulutuksen kasvusta”, kommentoi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) sanomalehti Keskisuomalaiselle.

Viimeisen 12 kuukauden aikana sähköä käytettiin noin 0,4 prosenttia aiempaa vähemmän. Sähkönkulutus ei ole laskenut vuositasolla sitten 1930-luvun.

Energiateollisuuden arvion mukaan kulutuksen väheneminen johtuu suotuisista sääoloista ja energiaa nielevän metsäteollisuuden matalasuhdanteesta.

Työ- ja elinkeinoministeriössä pohditaan parhaillaan, miten sähkönkulutus kehittyy tulevina vuosikymmeninä. Arvio vaikuttaa siihen, kuinka monelle uudelle ydinvoimalalle myönnetään luvat.

Energiateollisuuden tilastoista ilmenee myös, että tuulivoiman tuotanto on kasvanut vuoden aikana 46 prosentilla ja vesivoiman tuotanto 30 prosentilla. Tuulivoima kattaa nyt 0,3 prosenttia Suomen sähköntuotannosta.

sähkönkulutus 




Viite