Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

SXC

Satu Hassi: EU:n ilmastoapu täysin riittämätöntä

19.10.2009 9.22

Taina Tervonen

Kehitysmaiden ilmastotalkoiden rahoittamisesta on tulossa pahin kiistakapula, kun EU yrittää lyödä lukkoon neuvottelukantaansa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.

Päätöstä EU:n osuudesta on lykätty kuukausikaupalla, ja keskusteluissa esillä olleet summat ovat pienentyneet sitä mukaa, kun takaraja lähestyy.

Asiasta väännetään taas tällä viikolla, kun EU:n talousministerit kokoontuvat Luxemburgissa tiistaina ja ympäristöministerit keskiviikkona. Lopullista päätöstä odotetaan 29.-30. lokakuuta Brysselissä järjestettävältä huippukokoukselta.

Nyt pöydällä oleva 2–15 miljardin euron vuosittainen summa perustuu komission syyskuussa esittämään arvioon.

Vielä tammikuussa komissio esitti, että EU sitoutuu kehitysmaiden ilmastotalkoisiin 30 miljardilla eurolla vuosittain.

Parlamentti kannatti summaa, joka vastaa useiden ympäristö- ja kehitysjärjestöjen laskelmia. Esimerkiksi WWF, Greenpeace ja Oxfam vaativat EU:lta vähintään 35 miljardin euron vuosittaista sitoutumista tavanomaisen kehitysavun lisäksi.

”Komission nyt esittämä summa on täysin riittämätön”, sanoo parlamentin Kööpenhaminan delegaatioon kuuluva Satu Hassi (vihr).

”En voi uskoa, että tällaisella rahoitustarjouksella syntyy kansainvälistä ilmastosopimusta, jossa kehitysmaat sitoutuvat tarvittaviin päästövähennyksiin ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi alle kahden asteen.”

Komission nykyinen esitys siirtäisi päävastuun rahoituksesta kehitysmaille, joiden tulisi etsiä varat ennen kaikkea yksityissektorilta.

”Kärjistetysti komission esitys antaa ymmärtää, että kaikille tulee halvemmaksi, jos päästövähennykset tapahtuisivat pääosin kehitysmaissa. Vaikka niin, että kehitysmaiden asukkaat eivät edelleenkään syö lihaa ja elävät jatkossakin ilman ilmastointia ja sähköä”, sanoo vihreiden ryhmän erikoisasiantuntija Terhi Lehtonen.

Näin huolimatta siitä, että muun muassa YK:n syyskuisen raportin mukaan maailmanlaajuinen sitoutuminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on mahdollista vain, jos kehitysmaiden nopea talouskasvu – ja siis myös energian tarve – sallitaan.

Kyse onkin pikemminkin siitä, miten tämä talouskasvu saavutetaan mahdollisimman vähin päästöin ja puhtaalla teknologialla.

Parlamentin ympäristövaliokunta on pitänyt päätöslauselmaehdotuksessaan kiinni alkuperäisestä, vähintään 30 miljardin euron vuosittaisesta avusta kehitysmaille. Ehdotuksen mukaan osa teollisuuden sekä lento- ja laivaliikenteen päästökaupan tuloista tulee korvamerkitä ilmastoavulle.

Neuvoa-antavasta lauselmasta äänestetään valiokunnassa tänään maanantaina

ilmastoneuvottelut  ilmastonmuutos 




Viite