Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Greenpeace

Lucy Lawless mielenosoituksessa.
Ruudusta kadulle. Soturiprinsessana tunnettu Lucy Lawless taistelee nyt hiilikaivoksia vastaan.Greenpeace

Ruudusta kadulle. Soturiprinsessana tunnettu Lucy Lawless taistelee nyt hiilikaivoksia vastaan.

Soturiprinsessa Xena johdatti hiiltä vastustavat joukot kaduille – katso kuva!

3.5.2010 15.16

Lasse Leipola

Uudessa Seelannissa järjestettiin viikonloppuna massiivinen mielenosoitus, jossa vastustettiin uusia hiilikaivoksia. Maan hallitus on suunnitellut kaivosten avaamista luonnonsuojelualueille ja jopa kansallispuistoihin.

Muun muassa Greenpeacen järjestämään mielenosoitukseen saapui yli 40 000 mielenosoittajaa.

”Tämä on suurin määrä uusiseelantilaisia, jonka olen nähnyt”, sanoo paikallisen Greenpeacen johtaja Bunny McDiarmid järjestön tiedotteessa.

Hänen mukaansa suuri ihmismäärä osoittaa, etteivät kansalaiset hyväksy hallituksen suunnitelmia.

”Kaivosehdotukset ovat aivan kuin joltain toiselta aikakaudelta. Koskemattomien suojelualueiden kaivaminen on juuri sellaista takaperoista ajattelua, jonka on muututtava, jotta Uudella Seelannilla olisi mitään mahdollisuuksia kukoistaa tulevaisuudessa”, McDiarmid sanoo.

Yksi hiilikaivoksia vastustavan liikkeen näkyvimmistä keulahahmoista on näyttelijä Lucy Lawless, joka tunnetaan parhaiten soturiprinsessan roolistaan tv-sarjassa Xena.

Lawless esiintyy myös videolla, jos hän ja näyttelijä Robyn Malcolm pilkaavat pääministeri John Keyn lausuntoa, jossa tämä kuvaili hiiltä ”seksikkääksi”.

kaivosteollisuus 




Viite