Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Ruskosuohaukka.
Voittaja. Ruskosuohaukkojen määrä on kasvanut ilmaston lämmetessä.Sammeli Heikkinen

Voittaja. Ruskosuohaukkojen määrä on kasvanut ilmaston lämmetessä.

Suojelualueet auttavat lintuja ilmaston muuttuessa

19.8.2014 10.46

Lasse Leipola

Suojelualueet hillitsevät ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia suojeltaviin lintuihin. Tutkimus on julkaistu Ecology and Evolution -julkaisusarjassa.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) tutkimuksen mukaan avosoiden ja tuntureiden lajit taantuvat, kun taas kosteikko- ja eteläiset metsälajit leviävät kohti pohjoista.

”Lajien määrät säilyivät korkeampina alueilla, joissa on runsaasti luonnonsuojelualueita verrattuna vähän suojelualueita sisältäviin seutuihin. Tutkimus vahvistaa luonnonsuojelualueiden keskeisen merkityksen pyrittäessä hillitsemään ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen”, johtava tutkija Raimo Virkkala sanoo Syken tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos ajaa ahtaalle muun muassa mustaviklon, suokukon, kiirunan ja pulmusen. Sen sijaan kaulushaikaran, ruskosuohaukan, palokärjen ja puukiipijän elintila laajenee kohti pohjoista.

Tutkimus perustui kolmella vuosikymmenellä tehtyihin lintuatlaskartoituksiin, joissa selvitettiin eri lintulajien esiintymistä sadan neliökilometrin karttaruuduissa muun muassa vapaaehtoisten lintuharrastajien avulla.

”Vapaaehtoisten lintuharrastajien mittavan maastotyön ansiosta saadaan merkittävää tietoa linnustonmuutoksista ilmaston lämmetessä”, intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta sanoo.

luonnonsuojelu  ilmastonmuutos  linnut 




Viite